Muutimme keväällä uuteen kotiin. Talo valmistui samaan aikaan, ja saamme siis olla tämän ihanan kodin ensimmäiset asukkaat. Aiemmin olen asunut lähinnä 50-luvulla rakennetuissa ja vähän uudemmissa taloissa, ja kävi ilmi, että asiat ovat muuttuneet. Huonekorkeutemme on 260 cm, ja kaikki vanhat verhot ovat liian lyhyitä! (Keittiöön onneksi sopi olemassa olevat verhot, sillä ikkunan kohdalla on kotelointi ja katto täten matalammalla, huh!)
Kuukausia sitten kehitin itselleni päähänpinttymän Marimekon Kaunis kauris -kankaasta. Kauriin on muutettava makuuhuoneeseemme! Pidän muutenkin sinisestä makuuhuoneessa, ehkä se rauhoittaa minua. Ennen muuttoa maalasimme makuuhuoneen seinän
Tikkurilan Delft -sävyisellä maalilla. Lopputulos on mielestäni ihanan unettava, muttei kuitenkaan tylsä. Pääsiäisenä vanhemmat tulivat tupatarkastukselle tyhjään asuntoon, jossa oli maalaus meneillään. Haaveilin ääneen Kaunis kauris -verhoista, ja kultainen anoppi lupasi ne meille tupaantuliaislahjaksi!
Eilen uskalsin vihdoin käydä verhokankaiden kimppuun. Kauhistutti tämä yhdistelmä - sakset, sikakallis kangas ja minä. Myönnettäköön heti alkuunsa, etten ole kovinkaan kokenut ompelija. Viime syksynä päätin kuitenkin ryhtyä ompelemaan, ja hankin hyvän koneen (sitä ennen olin n. kerran vuodessa taistellut alle sata euroa maksaneen koneen kanssa – en suosittele kenellekään). Löysin mainion ohjeen
Katinkan kaappikello -blogista. Olen ommellut verhoja aiemmin jokusen kerran, ja juurikin mainitulla "suoraahan se vaan on" -mentaliteetilla. Aiemmin olen tainnut jättää sivut sikseen, mutta nyt tein tarkasti ohjeiden mukaan, ja tykkään, että onhan lopputulos kivemman näköinen näin, kun kangas on tumma eikä reunoilla liipota valkoiset raidat. Kangas ehkä kirkuu Marimekkoa ihan itsekseenkin, sitä ei myöskään liene tarpeen tarkistaa hulpiosta.
Tilkkuilijana (joskin melko tuoreena sellaisena) minun pitäisi hyvin tietää, että lankasuora ei ole sama kuin suora. Olisi ollut tilkkuvälineetkin, joilla olisin voinut vetäistä kankaan päät suoriksi. Asia tuli kuitenkin mieleen vasta siinä vaiheessa, kun ne yläreunat oli jo ommeltu vähän vinoon... Ei kuitenkaan niin vinoon, että sitä kukaan huomaisi verhojen ollessa paikoillaan, joten en jaksanut korjata asiaa. Käänteet jätin sen verran reiluiksi, että jos yöunet menee, niin voin suoristaa sen myöhemmin.
Neulatyyny, joka antoi blogilleni nimen, on muuton jäljiltä hautautuneena jonnekin. Se on kaivettava esiin mitä pikimmiten..!
Meillä on tilaa levittää lattialle yli 2,5-metrinen kangas! Suoraksi!
Ja sitten pari surkeaa kuvaa lopputuloksesta autenttisessa ympäristössään. (Ja tähän se vakiopahoittelu kuvien laadusta.)
Mahtaakohan kauris lukea kirjoja salaa, kun kukaan ei ole kotona?
