lauantai 9. toukokuuta 2015

Pyörän kori nettipiuhasta

Vihdoin esittelen viimeisimmän valmistuneen projektini, joka on ollut nyt muutaman viikon käytössä.

Pyörässäni oli ostettaessa hieno olkikori. Nopsalta saa kuulemma samanmallisia metallisia koreja, mutta nämä punotut versiot myydään ainoastaan pyörien kanssa (ainakin minulle näin kerrottiin muutamia vuosia sitten, kun hankin pyöräni). Huomattavan kauan olen elänyt korin kanssa, jonka pohjassa on maitopurkin mentävät reiät. Ei kovinkaan käytännöllistä!


Sain aika päivää sitten idean, että voisin korin uudistamista varten purkaa erilaisia johtoja, sillä niiden sisästä löytyy aina kaikenlaista jännää. Totesin, että nettipiuhoja on helpointa kerätä, sillä ihmisillä on niitä aina ylimääräisinä. Kokosin reilut kerät jo pari vuotta sitten, ja piuhojen purkamisenkin aloitin, mutta sitten projekti jäi hautumaan...


Nyt päätin skarpata ja saada täksi pyöräilykaudeksi itselleni ehjän korin. Nettipiuhan sisällä on neljää eriväristä lankaa. Päätin käyttää kaikkia värejä, sillä muuten johtoa olisi saanut purkaa hirveitä määriä. Oli sivumennen sanoen vähän raskasta puuhaa! Leikkasin johdon auki mattoveitsellä ja kerin langat erilleen.


Kunhan olin tarpeeksi töllistellyt ja kuvannut koria työjärjestyksen selvittämiseksi, purin kuivuneet ja katkeilevat oljet pois.


Sähkärin teipillä merkkasin muistiin, kuinka monta loimea kuhunkin kohtaan tulee. Mustalla teipillä kiinnitin lankojen päät runkoon.


Sitten vain punomaan!


Alkuvaihe oli kivoin, kun sai vähän pähkäillä tehdessään.


Korin reunoihin meni paljon lankaa. Aikaakin kului reilusti niin, että taustalla ehti pyöriä kaikki Netflixistä löytämäni The Baby-sitters Clubit :D (Siis niistä on kuvattu sarja!!! Olisinpa tiennyt joskus 20 vuotta sitten!)


Lopulta kori valmistui! Tykkään räsymatto-fiiliksestä, joka siihen tuli.


Vajaaksi pakatut kangaskassitkin pysyvät taas kyydissä mukana. Jesh!

Kiitokset piuhoja lahjoittaneille :D