Työhuoneen verhot

Löysimme jokin aika sitten vihdoin sopivan verhokankaan työhuoneeseen. Se löytyi Anttilan omasta Anno-mallistosta ja on Nami nimeltään.

Verhokankaiden kanssa puljailu ei ole noussut omaksi suosikikseni... Mutta onneksi vaiva palkitaan, kun verhot saa ripustettua ikkunaan. Eikuh...

Verhoista tuli LIIAN PITKÄT! Tein verhoista (luullakseni) saman mittaiset (tai no okei ehkä sentin pidemmät) kuin olohuoneen verhot. Ehkä meillä on vino katto, lattia tai mittaaja...

Ajattelin, etten varmaan ikinä jaksa lyhentää verhoja, vaikka onkin sinänsä pienestä hommasta kysymys. Mutta kun on tarpeeksi monta päivää sairauslomalla ilman ääntä, eli sosiaalisia kontakteja, alkaa tämmöinenkin homma maistua. Taitoin verhot 2,5 senttiä lyhyemmiksi, ja nyt ne ovat aika sopivat.

Mustavalkoinen kuvio sopii meidän mustaan ja valkoiseen valaisimeen.

Kohta olemme asuneet (uudessa) kodissamme vuoden, ja tämä alkaa näyttää jo aika paljon kodilta!

Kameleontti Rontti

Kökötän kotona vailla ääntä. Mitäs tässä siis muutakaan kuin päivittää blogia neulomisen lomassa.

Olin taannoin töiden puolesta mahtavassa musiikkikoulutuksessa, josta pääsen pian nauttimaan vielä toisen puoliskon. Opin siellä kivan leikin, jossa yhdistyy värien, käsitteiden ja rytmin oppiminen. Leikissä lauletaan kameleontti Rontista, ja olihan sellainen Rontti saatava jostain ennen kuin leikkiä pääsi leikkimään.

Etsin googlella pari hyvää sivukuvaa kameleontista ja piirsin niitä yhdistelemällä kaavapaperille kameleontin profiilin. Hännän piirsin kaarevaksi, jotta se olisi helpompi saada kiemuralle.

Syksyisestä Marimekon ystävämyynnistä löytynyt kangas tuntui aivan täydelliseltä kameleonttikankaalta.

Huovasta mallasin kameleontille harjaksen, jonka ompelin toiseen kangaspalaan kiinni ennen puoliskojen ompelemista yhteen.

Piippurassia ehdottomasti jalkoihin! Kameleontti voi sitten kiipeillä taivuteltavilla jaloillaan. Takajaloista tein pidemmät kuin etujaloista. (Näitä kangaspötkylöitä oli muuten tooosi rasittava kääntää ompelun jälkeen...)

Ensimmäinen ajatus oli puolata kumilankaa koneeseen ja rypyttää häntä siten. Ompelulaatikossani kuitenkin oli vain paksumpaa kuminauhaa, joten ompelin sen epämääräisesti siksakkaamalla kankaaseen kiinni. Toivottavasti se pysyy paikoillaan käytössä...

Jalat törröttämään selästä ulos, ompelu ympäri.

Kameleontti tarvitsee tietysti mulkosilmät. Niitä varten leikkasin kaksi ympyrää, jotka rypytin reunoistansa...

...keskelle ompelin pienen mustan helmen silmäksi, sisälle vanua...

...ja sitten käsin ompelemalla mulkosilmät paikoilleen. Koko tyyppi vielä vanua täyteen. Viime silauksena tyyppi kiinni käsin ompelemalla ja harjaksen parturointi siistiksi.

Ja morjensta vaan!

Tyypistä taisi tulla aika vakuuttava, sillä yksi lapsosista vähän pelkäsi Ronttia.  Lopulta kaikki halusivat kovasti koskea sitä. Aika kiehtova Rontti! Ja nyt odotan täällä kotona äänen palautumista, että päästäisiin leikkimään Rontin kanssa lisää!

Matto kylpyhuoneeseen

Olipa kerran kauan sitten käsityömessut ja ilmainen Taito-lehti (2/2012). Oli talteen otettu ohje ja tieto uudesta kodista. Sitten oli myös aivan liian pieni matto uuden kodin kylpyhuoneessa ja arkistojen kaivelu. Tarvittiin vielä syksyinen retki kudekauppaan, talvinen inspiraatio ja hitaasti mutta varmasti etenevä prosessi. Ja ennen virkkaamista tietenkin tämä...

Kastelin kuteen ennen virkkaamista, kuten Kangasaitta neuvoo (kutistumisen lisäksi tämä oli hyvä toimenpide myös värin lähtemisen kannalta – näistä irtosi ekalla kastelulla kamalasti väriä, mikä on ehkä hyvä juttu sitten, kun matto joskus pestään). Mutta miten ihmeessä vyyhdit saisi kuivatettua niin, että kude pysyisi suunnilleen järjestyksessä?! Solmujen kanssa taisin viettää pari iltaa.

Tämäkin projekti otti aikansa, sillä kuteen virkkaaminen on tosi raskasta, varsinkin tämmöiselle hartiavaivaiselle. Maltoin mieleni ja virkkasin enintään kolmisen riviä kerralla. Muutoin olisi iskenyt jumi, ja kaikki käsityöt olisivat joutaneet hyllylle toviksi.

En oikeastaan välitä pyöreistä ontelokudematoista, tai ehkä pyöreistä matoista ylipäätään, mutta tämä Helminauha-matto on jostain syystä eri maata. Ohje mattoon, kuten pilvin pimein muitakin ohjeita, on saatavilla Kauhavan Kangasaitan nettisivuilla. Tein uskollisesti ohjeen mukaan, minulla meni kudetta tähän n. 2,7 kg.

Maton leveys ei pysynyt ihan samana alusta loppuun, sillä jossain kohtaa kuului naps...

Hain saman tien Tarjoustalosta uuden Novitan koukun, jolloin huomasin, että edellinen oli ehkä Prymin. Uuden koukun pää oli korkeampi, ja käsiala tuntui sen kanssa vähän löysemmältä. Tiukensin otetta, ehkä liikaa. Voihan voi! (Ja kyllä, vika on tietysti voitelussa eikä hiihtäjässä, hah :))

Matto sai heti tokana päivänään osakseen ihastelua kyläilijältä. Lillin värikartta on mahtavan inspiroiva, silti päädyin harmaata harmaalle -ratkaisuun. Tykkään!

Uusi vuosi, uudet sukat

Niin, alkaahan tällä vuodella olla jo ikää. Mutta sukat on melko uudet, tänään ensimmäistä kertaa oikeassa käytössä! Toki ne valmistuivat jo parisen viikkoa sitten, mutta neljän langanpätkän päätteleminen sekä sukkien höyryttäminen saattaa joskus viedä kaksi viikkoa...

Nimesin nämä uuden vuoden sukiksi, sillä laitoin sukat alulle, kun viime vuotta oli muutama tunti jäljellä. Joululomalaisen neulontahimo oli niin paha, että minä neuloin "vielä yhden kerroksen", kun muut jo nauttivat kuohuvaa ja tiirailivat raketteja lasiverannalla. (Minäkin onneksi maltoin mukaan ennen kuin vuosi vaihtui!)

Malli on maailman hienoimmasta sukkakirjasta, jonka sain äidiltä joululahjaksi. Stephanie van der Linden: Op-Art Socks – Creative effects in sock knitting=parhautta! Mielettömän hienoja, optisten harhojen inspiroimia malleja, sekä kirjo- että pintaneuleita.

Langan (Austermann Step) ostin syksyllä Kouvolasta ja tuumasin, että tästä langasta tulee sukat _minulle_. Sukkia on tullut neulottua yksi jos toinenkin pari, mutta edellisistä itselle neulotuista on aikaa jo kymmenisen vuotta. (Ne ovat vielä käytössä, lisäksi olen saanut parit lahjaksi, joten on tässä silti villasukissa pysytty!) Huomasin, että tämä violetinkirjava lanka sopisi paksuudeltaan näihin sukkiin ja päätin mystisen näköisestä kaaviosta huolimatta toteuttaa projektin. Mallin nimi on Crest.

Projektihan siitä tuli. Ensimmäinen sukka valmistui (kaiken muun lomassa) hitaasti, toinen huomattavasti nopeammin. Ohjeessa neuvotaan neulomaan sukat pyöröpuikolla, mutta minä neuloin sukat perinteiseen tyyliin viidellä puikolla (ihanilla Knit Pron Symfonie Wood -puikoilla, jotka ovat sekä miellyttävät että kauniit – mun uudehkot lempparit, joista en enää luopuisi!). Paitsi kärkiosan tein kolmella puikolla, niin että kuvio oli helpompi tehdä. (Tässä kuvassa on värit ihan pielessä, oivoi.)

Hankin avuksi Cloverin palmikkopuikon. En ole juurikaan harrastanut pintaneuleita, mutta tässä sitä nyt sitten on.

Nämä sukat toivat kyllä vaihtelua tavissukkien neulojan elämään – näissä on jännä, hienosti istuva kantapääkin!

Ihan luksussukat, ohuet ja pehmoiset! (Ehkä sen takia näistä tulee näin epätarkkoja kuvia, kun pinta on vähän pörröinen, äh...) Tosin ensimmäisen varren jälkeen totesin, että tässä mallissa olisi kannattanut käyttää yksiväristä lankaa. En jaksanut peruuttaa enää, EI HAITTAA! Tästä kirjasta taidan tehdä parit muutkin sukat, eli jatkoa seuraa! (Joskus!)

Deja vu -lapanen

Ihan kuin olisin neulonut tämän lapasen joskus aiemminkin...

Kun tilaa naapurilta lapaset, on apu lähellä, kun parista tulee pariton! Yksi lapanen hukkui, ja minulle esitettiin kaino pyyntö neuloa uusi. Pari malliksi: mitenkäs sen nyt teinkään... Onneksi näitä pieniä lapasia neuloo parista kerästä useammankin.

Uusi ja melkein uusi vierekkäin!

Kevät ja Kädentaitomessut

Maaliskuu tuli, ja nyt on kevät! Oikaisin kevätkylvöjen yli ja virkkasin kukat jo kukkimaan. Löysin kirjastosta Caitlin Sainion 100 virkattua pitsikukkaa viikon laina-ajalla.

Viikonloppuna piti siis testata kaikki kiinnostavat kukat. Keräsin kaikki puuvillalangat yhteen ja selasin kirjan läpi koukku kädessä.

Oli ihan kivoja kukkia ja lehtiä, tosin en tiedä, mitä näille keksisi. Päättely saa jäädä hamaan tulevaisuuteen.

Sunnuntaiaamuna tajusin, että Kädentaitomessut on tänä viikonloppuna. Koska olin kerrankin (vai vihdoinkin, kiitos pidentyneiden päivien?) pirteä, lähdin lanka-apajille! Tulin tilanneeksi Suuren Käsityölehden (ku halvalla sai) ja sain kasan lehtiä tiskiltä mukaani. Ostin ohjeen aivan ihanaan villatakkiin. Se tuntui vähän hassulta, sillä onhan internet pullollaan ohjeita. Tunnen olevani vähän huono vain löytämään sopivia, ja runsaudenpula vaivaa. Tämä Autumnal Cardigan neulotaan minulle entuudestaan tuntemattomasta Berrocon Ultra Alpaca Light -langasta. Vilkaistuani langan värivalikoimaa netistä vesi herahti kielelle! Seuraavaksi on löydettävä sopiva nettilankakauppa, josta saan tilattua langat (suosituksia otetaan vastaan).

Tilaajalahjaksi sain kauan kaivatut kangassakset sekä lankasakset. Ostin myös virkkuukoukun (kukkia tehdessäni ei tarvikelaatikosta löytynyt kolmosen koukkua) ja tuommoisen puikottimen, jolla voi lukita karkailevat silmukat sukkapuikoille vaikka kuljetuksen ajaksi.

Olen jo pidempään kaivannut kaveria eräälle Jitterbug-langalle, jotta pääsisin aloittamaan leftie-huivia. Se on niin hassun tiheäkierteistä lankaa, etten ole kelpuuttanut mitään vastaan tullutta erimerkkistä lankaa, eikä sopivaa sävyäkään ole löytynyt. Titityy myi Jitterbugia, ja sieltähän se sopiva, kauniin vihreä kaveri löytyi! Lopuksi palasin vielä takaisin hypistelemään Titityyn ja Kerän ihanuuksia, ja mukaani vänkäsi vielä kaunis turkoosinsininen The Uncommon Threadin merinolanka, jonka näin nelottuna pipona päässäni. Inhoan pipojen neulomista, joten voi olla, että tämä projekti viettää jonkin aikaa to do -listalla.

Vaan onneksi nyt on kevät, eikä uutta pipoa kaivata muutamaan kuukauteen! Neulatyynykin alkaa toivottavasti taas versoa aktiivisempaa elämää!

Luovuushaaste, osa 4 - Eeva-Liisan nesessääri

Kerta kiellon päälle – päivitys, joka on antanut odottaa itseään! Viime vuoden luovuushaasteen neljäs asia tuli luovutetuksi jo viikkoja sitten. Talven pimeys kävi blogin päälle, mutta nyt pusketaan valoa kohti!

Tein Eeva-Liisalle nesessäärin kaavalla, jonka olen saanut työväenopiston tilkkuopelta. Tilkuista en sitä koonnut, vaan koristelin (mielestäni) juuri Eeva-Liisan värisen kankaan kirjomalla sen ompelukoneella. Kaksi kangasta (ulkopuolella Marimekon jämäpala, vuorina Japanin-tuliainen), väliin vanua, ihana liukuvärjätty konekirjontalanka (Japanista sekin, sävyt eivät ehkä erotu kuvissa kovinkaan hyvin). Koristeena on muhkeita sadepilviä, mutta mielikuvissani ne eivät ole sellaisia masentavia, vaan kauniita ja raikkaita, jotka sopivat jylhiin maisemiin.

Toiselle puolelle korkoon myös saajan nimen.

Ehkä nämä ovat sittenkin lumisadepilviä?Vuorikankaassa sataa nimittäin jotain, ehkä helsinkiläistä harmaata räntää.

Blogin hiljaiseloon on vaikuttanut kaamosväsymyksen lisäksi se, että meneillään on hitaita projekteja, joista osa on luullakseni valmistumassa pikku hiljaa. Sitten on taas jotain kirjoitettavaakin!