lauantai 28. joulukuuta 2013

Joululahjoja

Teen joka joulu itse niin monta joululahjaa kuin ehdin. Noh, tänä vuonna en näköjään ehtinyt kovinkaan paljon. Mutta ei se mitään, sillä tykkään kovasti näistä muutamasta, jotka sain aikaan, ja sehän on osa hohtoa! Siis että tulee itsellekin hyvä mieli. (Ja korttien mukana annetuista lumihiutaleista tuli kuitenkin semmoinen olo, että olisi antanut enemmänkin itse tehtyjä lahjoja.)

Joulukuun alussa olin työväenopistossa macaronkukkaro-kurssilla. Kiva muutaman tunnin kurssi, jolla oppi tekemään hurjan suloisia juttuja! En voinut tietenkään hehkuttaa juttua aiemmin, sillä molemmat kukkarot, jotka olen tähän mennessä askarrellut, menivät pukinkonttiin.


Anopille tein tämmöisen pilkullisen.


Sisälle tuli samaa kangasta, jota oli viimevuotisessa lahjassa, tilkkukauppakassissa, vähän enemmän.


Omalle äidilleni tein lumikukkaron, jonka päällä on virkattu lumihiutale...


...ja sisällä lumipyry!


Ystävä sai ylisöpön pikku pussukan. Pussukan ohje kaavoineen on täältä, virkatun sydämen ohje täältä.


Päällikangas on Japanin-tuliaisia, vuorina on Marimekkoa. Sisään oli pakko sujauttaa vielä yliylisöpöjä nenäliinoja. (En tiedä, mistä moinen söpöys iski. Ehkä en voi ystävääni ajatellessani olla miettimättä hänen suloista vauvaansa... Ihh!)


Veli sai lapaset. Törmäsin jossain blogissa mielettömän hienoihin kirjoneulelapasiin, joiden ohje oli kirjasta Knitting Marvelous Mittens – Ethnic Designs from Russia. Tätä kirjaa onnekseni sai kirjastosta, ja se on ihan paras kirja ikinä! (Selattuani sitä edes ja takaisin aion tilata sen itselleni, sillä pukki ei ollut saanut sitä käsiinsä.) Näiden lapasten kuvion käänsin toiseen lapaseen peilikuvaksi. Helpointa olisi tietysti ollut ottaa kopio kaaviosta, mutta enpä saanut moista aikaiseksi, joten luin vaan sitten kuviota vasemmalta oikealle. Aivojumppaa tontulle!

Neuloin näitä junassa, ja konduktööri kehaisi, että "sulla tulee tasaista!" No, öö, kiitti! Lankoina on ihania Vikingin ja Gjestalin Babyull-lankoja. Niin pehmoista!


Päättely – ei mun lempipuuhaa!

Ja hurraa, pukki toi minulle uuden iPod Touchin! Osa tämän postauksen kuvista on otettu sillä, huomaatte kyllä mitkä!

2 kommenttia: