tiistai 7. tammikuuta 2014

Morjens, arki!

Eilen oli keskipitkän loman viimeinen päivä. Ajauduimme laittamaan kotia taas hitusen valmiimmaksi. Olen yrittänyt hehkuttaa, että kivaa, kun tässä on tarkoitus asua pitkään, eikä ole kiire saada kotia valmiiksi – voi miettiä ratkaisuja rauhassa. Mutta olisihan se kyllä kiva, jos tämä joskus tuntuisi valmiilta.

Loman toiseksi viimeisenä päivänä minulla oli vihdoin aikaa tarttua toimeen. Pitkään etsinnässä ja sen jälkeen pitkään harkinnassa ollut, joulun alla hankittu verhokangas pääsi käsittelyyn. Valitsimme olohuoneeseen vaalean, pellavaisen Greta-kankaan Finlaysonilta. Ihanan tukeva (jopa tönkkö) kangas, ja silti läpikuultava, mikä ominaisuus alkaa näkyä vasta kun vaan saadaan joskus jotain valoa tänne.


Virkistin muistiani lukemalla nämä ohjeet läpi. Ompelu ei olisi millään huvittanut, mutta hinku saada verhot vihdoin ikkunaan oli kova. Tai eihän siinä ompelemisessa mitään, se on nopeasti hoidettu, mutta kaikki se mittaaminen, neulaaminen ja silittäminen, huh!

Eripituisten hengähdystaukojen myötä ompelu venyi ja kesti tunteja. Kun verhot lopulta alkoivat näyttää valmiilta, muistin miettiä, mahtaako meillä olla verhonipsukoita... Kiskoissamme on valmiina liu'ut, mutta nipsukat täytyy pujotella niihin erikseen. Verhot päätyivät siis sohvalle pötköttämään. Äsh!


Huomasinkin kauppojen olevan loppiaisenakin auki, ja sankari-puoliso uljaasti haki nipsukat kaupasta. Verhot saatiin kuin saatiinkin ikkunaan loman päätteeksi! Siinä vaiheessa oli säkkipimeää, joten siirsin valokuvaamisen ja seuraavaan päivään. (Se ei tosin auttanut, sillä päästessäni tänään kotiin kolmen jälkeen iltapäivällä oli lähestulkoon yhtä pimeää...) Sen sijaan ryhdyin järjestelemään olohuoneen kirjahyllyä, joka on kiinnitetty seinään joskus syksyllä. Puoliso kokosi illan ajan uutta sänkyä, johon saimme patjat tänään. Koti otti siis aimo harppauksen kohti valmiimpaa olotilaa, hurraa! (Niin, ja on noita verhoja kaksi, mutten saanut hyvää kuvaa molemmista.)


Kirjojen on tietysti oltava värijärjestyksessä. Olen viime vuosina karsinut kirjoja hyllystäni aika kovasti, ja ne myös ovat kahdessa eri hyllyssä, kovin hienoa väriskaalaa näistä ei siis saa aikaan. Mustavalkoisen lajitelman piristykseksi olohuoneen hyllyyn pääsivät punaiset kirjat.

Käsityöharrastukseni alkaa huolestuttavasti vallata kaikki elämänalat sekä koko kodin. Piilotin kirjahyllyyn lankayllätyksen. (Koska uuden iPodin pakkaus oli vaan liian tukeva heitettäväksi pois, ainakaan heti...)


Ja sitten siellä piileskelee (ei yhtä onnistuneesti) osa vessan matosta, jonka kimppuun sormet syyhyäisivät seuraavaksi.


Eipä sitä olisi lomalla jaksanutkaan saada enempää aikaiseksi, joten tervetuloa, arki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti