torstai 5. syyskuuta 2013

5. Aamu

Pysyttelin jälleen päivän inspiraatiokappaleen nimessä. Kuvassa on siis lavastettu aamu; siinä vaiheessa kun päivän kappale julkistettiin, olin jo reippaana matkalla töihin. Meidän aamumme eivät yleensä ole ihan niin tunnelmallisia kuin tässä kappaleessa – minä kaivan silmäni pimennysluukun alta kellon soidessa ensimmäisen kerran ja saan ne oikeastaan auki vasta hampaidenpesun jälkeen vaatteita pukiessani. Annan puolisoni nukkua posottaa, kunnes vasta lähtiessäni käyn toivottamassa kivaa päivää (tai sitten se toinenkin kömpii sieltä samalla meiningillä ylös jossain vaiheessa).

Pepe Willbergin Aamusta tulee sitä paitsi välittömästi mieleen rakas kämppikseni vuosien takaa (jolla muuten on ihana ruokablogi). Jostain syystä tästä tuli _meidän kappaleemme_, ja jotenkin se liittyi Kummeliin... :)


Ps. Kuvassa myös verhot!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti