Joulu, joulu tullut on!

Viime vuosina joulu on onnistunut opiskelun ja työn lomassa hiipimään yllättäen kulman takaa eteen. Tänä vuonna päätin, että se saa tulla kotiin etuovesta hyvissä ajoin!

Seurasi höyrähdys nimeltä JOULUVERHOT!

Kankaan bongasin syksyllä Finlaysonin ikkunasta ja ihastuin.

Myös tähtiä askartelin hyvissä ajoin.

Niitä tein kaksia erilaisia: viisikulmaisia origamitähtiä  (sivulla myös jännittävä ohje, kuinka taitellaan ja leikataan neliöstä viisikulmio!) sekä kahdesta palasesta liimattuja kahdeksankulmaisia tähtiä.

Hankimme myös ensimmäisen joulukuusemme! Olen haaveillut omasta  pienestä kuusesta monta vuotta.

Sopiva löytyi Hyötykasviyhdistyksen joulumyyjäisistä Annalan kartanolta kahdella eurolla!

Osa tähdistä pääsi koristeeksi, yksi latvaan.

Viime vuonna virkkaamiani lumihiutaleita löytyi myös koristelaatikosta kuusen oksille.

Tähtiä riitti vielä keittiön ikkunaan jouluverhon seuraksi.

Nyt kotona on joulu! Pyhät vietämme kylläkin anoppilassa, mutta ihanaa jatkaa joulua vielä kotona, kun lomaakin piisaa.

Hyvää ja rentouttavaa joulunaikaa kaikille!

Työhuoneen verhot

Löysimme jokin aika sitten vihdoin sopivan verhokankaan työhuoneeseen. Se löytyi Anttilan omasta Anno-mallistosta ja on Nami nimeltään.

Verhokankaiden kanssa puljailu ei ole noussut omaksi suosikikseni... Mutta onneksi vaiva palkitaan, kun verhot saa ripustettua ikkunaan. Eikuh...

Verhoista tuli LIIAN PITKÄT! Tein verhoista (luullakseni) saman mittaiset (tai no okei ehkä sentin pidemmät) kuin olohuoneen verhot. Ehkä meillä on vino katto, lattia tai mittaaja...

Ajattelin, etten varmaan ikinä jaksa lyhentää verhoja, vaikka onkin sinänsä pienestä hommasta kysymys. Mutta kun on tarpeeksi monta päivää sairauslomalla ilman ääntä, eli sosiaalisia kontakteja, alkaa tämmöinenkin homma maistua. Taitoin verhot 2,5 senttiä lyhyemmiksi, ja nyt ne ovat aika sopivat.

Mustavalkoinen kuvio sopii meidän mustaan ja valkoiseen valaisimeen.

Kohta olemme asuneet (uudessa) kodissamme vuoden, ja tämä alkaa näyttää jo aika paljon kodilta!

Morjens, arki!

Eilen oli keskipitkän loman viimeinen päivä. Ajauduimme laittamaan kotia taas hitusen valmiimmaksi. Olen yrittänyt hehkuttaa, että kivaa, kun tässä on tarkoitus asua pitkään, eikä ole kiire saada kotia valmiiksi – voi miettiä ratkaisuja rauhassa. Mutta olisihan se kyllä kiva, jos tämä joskus tuntuisi valmiilta.

Loman toiseksi viimeisenä päivänä minulla oli vihdoin aikaa tarttua toimeen. Pitkään etsinnässä ja sen jälkeen pitkään harkinnassa ollut, joulun alla hankittu verhokangas pääsi käsittelyyn. Valitsimme olohuoneeseen vaalean, pellavaisen Greta-kankaan Finlaysonilta. Ihanan tukeva (jopa tönkkö) kangas, ja silti läpikuultava, mikä ominaisuus alkaa näkyä vasta kun vaan saadaan joskus jotain valoa tänne.

Virkistin muistiani lukemalla nämä ohjeet läpi. Ompelu ei olisi millään huvittanut, mutta hinku saada verhot vihdoin ikkunaan oli kova. Tai eihän siinä ompelemisessa mitään, se on nopeasti hoidettu, mutta kaikki se mittaaminen, neulaaminen ja silittäminen, huh!

Eripituisten hengähdystaukojen myötä ompelu venyi ja kesti tunteja. Kun verhot lopulta alkoivat näyttää valmiilta, muistin miettiä, mahtaako meillä olla verhonipsukoita... Kiskoissamme on valmiina liu'ut, mutta nipsukat täytyy pujotella niihin erikseen. Verhot päätyivät siis sohvalle pötköttämään. Äsh!

Huomasinkin kauppojen olevan loppiaisenakin auki, ja sankari-puoliso uljaasti haki nipsukat kaupasta. Verhot saatiin kuin saatiinkin ikkunaan loman päätteeksi! Siinä vaiheessa oli säkkipimeää, joten siirsin valokuvaamisen ja seuraavaan päivään. (Se ei tosin auttanut, sillä päästessäni tänään kotiin kolmen jälkeen iltapäivällä oli lähestulkoon yhtä pimeää...) Sen sijaan ryhdyin järjestelemään olohuoneen kirjahyllyä, joka on kiinnitetty seinään joskus syksyllä. Puoliso kokosi illan ajan uutta sänkyä, johon saimme patjat tänään. Koti otti siis aimo harppauksen kohti valmiimpaa olotilaa, hurraa! (Niin, ja on noita verhoja kaksi, mutten saanut hyvää kuvaa molemmista.)

Kirjojen on tietysti oltava värijärjestyksessä. Olen viime vuosina karsinut kirjoja hyllystäni aika kovasti, ja ne myös ovat kahdessa eri hyllyssä, kovin hienoa väriskaalaa näistä ei siis saa aikaan. Mustavalkoisen lajitelman piristykseksi olohuoneen hyllyyn pääsivät punaiset kirjat.

Käsityöharrastukseni alkaa huolestuttavasti vallata kaikki elämänalat sekä koko kodin. Piilotin kirjahyllyyn lankayllätyksen. (Koska uuden iPodin pakkaus oli vaan liian tukeva heitettäväksi pois, ainakaan heti...)

Ja sitten siellä piileskelee (ei yhtä onnistuneesti) osa vessan matosta, jonka kimppuun sormet syyhyäisivät seuraavaksi.

Eipä sitä olisi lomalla jaksanutkaan saada enempää aikaiseksi, joten tervetuloa, arki!

5. Aamu

Pysyttelin jälleen päivän inspiraatiokappaleen nimessä. Kuvassa on siis lavastettu aamu; siinä vaiheessa kun päivän kappale julkistettiin, olin jo reippaana matkalla töihin. Meidän aamumme eivät yleensä ole ihan niin tunnelmallisia kuin tässä kappaleessa – minä kaivan silmäni pimennysluukun alta kellon soidessa ensimmäisen kerran ja saan ne oikeastaan auki vasta hampaidenpesun jälkeen vaatteita pukiessani. Annan puolisoni nukkua posottaa, kunnes vasta lähtiessäni käyn toivottamassa kivaa päivää (tai sitten se toinenkin kömpii sieltä samalla meiningillä ylös jossain vaiheessa).

Pepe Willbergin Aamusta tulee sitä paitsi välittömästi mieleen rakas kämppikseni vuosien takaa (jolla muuten on ihana ruokablogi). Jostain syystä tästä tuli _meidän kappaleemme_, ja jotenkin se liittyi Kummeliin... :)

Ps. Kuvassa myös verhot!

Verhot mökille

Meidän mökin verhot ovat ehtineet tekemään vaikutuksen moniin. Kangas on hankittu 1970-luvulla, ja vaikka mökki pistettiin aika lailla kokonaan uusiksi reilu kymmenen vuotta sitten, verhot jätettiin, sillä ne olivat hyvässä kunnossa edelleen. Viime vuosina ne ovat kuitenkin luopuneet väreistään, joten oli korkea aika valita uudet.

Vanhojen verhojen kuosi on erittäin suurikuvioista ja ennen haalistumistaan värit ovat olleet räikeät. Äitini kaipasi jotakin pienempikuvioista, ja valitsimme viime syksynä kankaaksi Maija Louekarin Lappuliisan. Veikkaanpa, että ihanat patalaput sopivat hyvin mökin tunnelmaan!

Kangas pyöri meillä syksystä saakka, sillä lupauduin ompelemaan verhot, mutta mitat olivat hukassa. Juhannuksena otettiin mitat uudestaan, ja ryhdyin ompelemaan, jotta vanhemmat saavat vaihtaa verhot lomansa alkajaisiksi.

Juttelimme juhannuksena äidin kanssa Marimekon leveistä hulpioista. Totesin, että eivät ne nyt niin leveät olekaan..! Muistelin edelleen näitä ohjeita ja leikkasin hulpiot pois. En kuitenkaan halunnut reunimmaisten kuvioiden taittuvan reunan alle, joten tein maailman kapeimmat sivukäänteet...

Käänne on n. sentin paksuinen ja sen alle jäi kangasta jokunen milli. Tarkkaa puuhaa! Tällä kertaa muistin myös kaivaa tilkkutyövälineet esiin suoristaessani kangasta. (Miksi tuon leikkurin käyttäminen on niin tyydyttävää? Tilkkutyökurssilla olisin voinut vain leikata kaitaleita illat läpeensä, mutta kun niistä piti ommellakin jotakin.)

Ja tarkasta puuhasta puheenollen... Inspiroiduin mökin keittiön pikkuverhosta, joka on kuulemma ollut käytössä myös ensimmäisessä lapsuudenkodissani (josta muutin 2-vuotiaana pois), ei muistikuvaa. Oli pakko ottaa siitä kuva, sillä kuosi on niin suloinen!

Mökillä on verhotangot, joten ylös on tehtävä käänne, johon tanko pujotetaan (sille on varmaan joku nimikin..?). Tässä pikkuverhossa on yläreunaan jätetty sentin levyinen käänne ikään kuin koristeeksi, ja totesimme, että sellaisen voisi ommella myös uusiin verhoihin. Juhannuksen viettäjät olivat yksimielisiä siitä, että pidempiin verhoihin sopii täydellisesti 1,5 sentin käänne.

Se lukee muistilapussani KAHTEEN KERTAAN, ympyröitynä! Lopputulos?

Sentin käänne, jonka huomaan, kun ompelematta on enää alataite... Tajusin sentään ottaa sen puoli senttiä huomioon verhon pituudessa, sillä myös pituus rukattiin täydelliseksi puolen sentin tarkkuudella.

Karjalasta kotoisin ollut mummoni tapasi kuulemma todeta, että "koha o sinne päi". Tätä asennetta yritän tietoisesti harjoitella ja olen huomannut, että ompeluharrastus on hyvä tapa treenata! :D Jos nämä verhot kestävät aurinkoa yhtä kauan kuin edelliset, voin ottaa uuden yrityksen joskus 2050-luvulla!

Valmis! Sitten, kun pääsen mökille taas joskus syksyllä, laitan verhoista kuvan autenttisessa ympäristössää. Olen vannottanut vanhempia ottamaan vanhat verhot talteen, sillä ylä- ja alareunat eivät ole niin haalistuneet. Kehitän niistä jonkun muistotilkkutyön vielä mökille. Jatkoa seuraa, siis! Ja Lappuliisaakin jäi vielä varastoon.

Hyvää lomaa lomailijoille!

Verhot!

Muutimme keväällä uuteen kotiin. Talo valmistui samaan aikaan, ja saamme siis olla tämän ihanan kodin ensimmäiset asukkaat. Aiemmin olen asunut lähinnä 50-luvulla rakennetuissa ja vähän uudemmissa taloissa, ja kävi ilmi, että asiat ovat muuttuneet. Huonekorkeutemme on 260 cm, ja kaikki vanhat verhot ovat liian lyhyitä! (Keittiöön onneksi sopi olemassa olevat verhot, sillä ikkunan kohdalla on kotelointi ja katto täten matalammalla, huh!)

Kuukausia sitten kehitin itselleni päähänpinttymän Marimekon Kaunis kauris -kankaasta. Kauriin on muutettava makuuhuoneeseemme! Pidän muutenkin sinisestä makuuhuoneessa, ehkä se rauhoittaa minua. Ennen muuttoa maalasimme makuuhuoneen seinän Tikkurilan Delft -sävyisellä maalilla. Lopputulos on mielestäni ihanan unettava, muttei kuitenkaan tylsä. Pääsiäisenä vanhemmat tulivat tupatarkastukselle tyhjään asuntoon, jossa oli maalaus meneillään. Haaveilin ääneen Kaunis kauris -verhoista, ja kultainen anoppi lupasi ne meille tupaantuliaislahjaksi!

Eilen uskalsin vihdoin käydä verhokankaiden kimppuun. Kauhistutti tämä yhdistelmä - sakset, sikakallis kangas ja minä. Myönnettäköön heti alkuunsa, etten ole kovinkaan kokenut ompelija. Viime syksynä päätin kuitenkin ryhtyä ompelemaan, ja hankin hyvän koneen (sitä ennen olin n. kerran vuodessa taistellut alle sata euroa maksaneen koneen kanssa – en suosittele kenellekään). Löysin mainion ohjeen Katinkan kaappikello -blogista. Olen ommellut verhoja aiemmin jokusen kerran, ja juurikin mainitulla "suoraahan se vaan on" -mentaliteetilla. Aiemmin olen tainnut jättää sivut sikseen, mutta nyt tein tarkasti ohjeiden mukaan, ja tykkään, että onhan lopputulos kivemman näköinen näin, kun kangas on tumma eikä reunoilla liipota valkoiset raidat. Kangas ehkä kirkuu Marimekkoa ihan itsekseenkin, sitä ei myöskään liene tarpeen tarkistaa hulpiosta.

Tilkkuilijana (joskin melko tuoreena sellaisena) minun pitäisi hyvin tietää, että lankasuora ei ole sama kuin suora. Olisi ollut tilkkuvälineetkin, joilla olisin voinut vetäistä kankaan päät suoriksi. Asia tuli kuitenkin mieleen vasta siinä vaiheessa, kun ne yläreunat oli jo ommeltu vähän vinoon... Ei kuitenkaan niin vinoon, että sitä kukaan huomaisi verhojen ollessa paikoillaan, joten en jaksanut korjata asiaa. Käänteet jätin sen verran reiluiksi, että jos yöunet menee, niin voin suoristaa sen myöhemmin.

Neulatyyny, joka antoi blogilleni nimen, on muuton jäljiltä hautautuneena jonnekin. Se on kaivettava esiin mitä pikimmiten..!

Meillä on tilaa levittää lattialle yli 2,5-metrinen kangas! Suoraksi!

Ja sitten pari surkeaa kuvaa lopputuloksesta autenttisessa ympäristössään. (Ja tähän se vakiopahoittelu kuvien laadusta.)

 

Mahtaakohan kauris lukea kirjoja salaa, kun kukaan ei ole kotona?