Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marimekko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marimekko. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Työlaukku

Kesäloma on kaukana takanapäin, ja näin lukuvuoden alkuviikkoina ajatukset ovat vähän turhankin paljon työssä kiinni. Niinpä työenergiaa voi vapaa-ajalla kanavoida johonkin tuottavaan toimintaan. Jo viime vuonna haikailin itselleni töihin pientä laukkua, johon mahtuisi ainakin lapsilista, pieni muistivihko, kynä, puhelin ja muuta pientä tarpeellista. En saanut sellaista aikaiseksi. Varsinkin ekoilla, lämpimillä työviikoilla kaipasin taas sellaista, kun asuuni ei joka päivä sisältynyt taskuja.


Tämän sievän kasan avulla sain mitat laukulleni. Jo pitkään olin muhitellut ajatusta siitä, että mökkiverhojen parisenkymmentä senttiä leveistä Lappuliisa-jämäkaitaleista askartelisin työlaukun. Näin tapahtukoon! Vasta paloja leikellessäni minulle selkisi, että tähän laukkuun on tehtävä pyöreänmallinen läppä!


Kaitaleet olivat juuri ja juuri liian kapeat, jotta laukku olisi syntynyt niistä sellaisenaan. Niinpä kokosin kaksi tilkkulappua, joista sain vähän korkeammat palat.


Kangaslaatikoista valikoitui kirkas vihreä vuorikankaaksi. Päädyin siihen, että pohja olisi hyvä ommella leveämmäksi, ja hyödynsin ohjetta, jonka mukaan olen tehnyt pari pussukkaa (esim. tämän).
Sekä pussin ulkokankaaseen että läppään silitin tukikankaan.


Kävin kesällä ystävän kanssa Karnaluksissa, ja sieltä löysin täydellisen hihnan tätä laukkua varten. En ole pahemmin tehnyt laukkuja, joten hihnan kiinnityksen improvisoin. Ompelin kaksi pientä lappua, joihin kiinnitin hihnan päät.


Sen jälkeen ompelin laput kiinni laukun sivuihin.


Mietin ensin jonkinmoista nappikiinnityssysteemiä, mutta sitten totesin, etten kuitenkaan jaksaisi avata ja sulkea nappia monta kertaa päivässä. Ompelin siis (siististi käsin :)) läppään pätkän hihnaa ja laukun etuosaan kankaasta lenkin, josta hihnan voi pujottaa läpi. Toimii käytössä yllättävän hyvin!


Laukku on juuri sopivan kokoinen, ja ennen kaulassa roikkuneet kuvakortit kiinnitin vielä hihnaan. Ne voi sujauttaa laukun sisään silloin, kun niitä ei tarvita.


Pirteä ja toimiva lopputulos, jee!

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Synttärimekko!

Tänään täytän 30, onnea minä! Juhlia varten oli tietysti ommeltava uusi mekko!

Viime keväänä katselin Marimekossa mekkoja valmistujaisia silmällä pitäen. Tykkäsin heti tästä kankaasta (jonka nimeä en tiedä!), mutta hylkäsin kivat mekot liian hintavina. Tämän kevään ystävämyynnistä ostin pari metriä kangasta kympillä metri, joten tästä mekosta tuli huomattavasti edullisempi kuin viime keväänä haikaillut vaihtoehdot.

Tässä vanhentuneen henkilön asiallinen poseeraus arvokkaimman kimpun kanssa. Rakkaat vanhempani hankkivat minulle toivelistan kärjessä olleen SAUMURIN! Surrr! Laatikosta kaivettiin brunssin jälkeen esiin vasta tämä jännä antenni.


Mekon kaava on Yoshiko Tsukiorin kirjasta Kauniit puserot ja mekot (Otava, 2010), jonka lainasin kirjastosta (malli D, laatikkomallinen venekaulusmekko). Leikkaus on väljä, ja pähkäilin kirjan japanilaisten mittojen kanssa. Päädyin jäljentämään M-koon kaavat. Ompelin mekon ja totesin sen liian reiluksi, äh. Sitten vaan uudestaan varaamaan kirjaa, kun en luota itseeni oikein vielä noiden kaavojen kanssa, ja muokkasin kaavat S-kokoisiksi. Pääntiehen ja hartioihin en jaksanut koskea, joten kappaleet eivät ihan orjallisesti noudata alkuperäistä kaavaa. Taskut jätin tästä mekosta pois.


Tämä ei ole ehkä imartelevin malli minulle, mutta ihan söpö ja kankaalle mielestäni sopiva. Oli myös yksinkertainen tehdä, paitsi matkan varrella oli toki tuo säätö oikean koon kanssa... Hulpiossa kulkevat laineet leikkasin tietysti helmaan ja myös hihakappaleiden suihin. Kaulassa on viime keväänä kuviskurssilla tehty siipiriipus.


 Tässä mekossa oli hyvä juhlia!

torstai 13. maaliskuuta 2014

Kameleontti Rontti

Kökötän kotona vailla ääntä. Mitäs tässä siis muutakaan kuin päivittää blogia neulomisen lomassa.

Olin taannoin töiden puolesta mahtavassa musiikkikoulutuksessa, josta pääsen pian nauttimaan vielä toisen puoliskon. Opin siellä kivan leikin, jossa yhdistyy värien, käsitteiden ja rytmin oppiminen. Leikissä lauletaan kameleontti Rontista, ja olihan sellainen Rontti saatava jostain ennen kuin leikkiä pääsi leikkimään.

Etsin googlella pari hyvää sivukuvaa kameleontista ja piirsin niitä yhdistelemällä kaavapaperille kameleontin profiilin. Hännän piirsin kaarevaksi, jotta se olisi helpompi saada kiemuralle.


Syksyisestä Marimekon ystävämyynnistä löytynyt kangas tuntui aivan täydelliseltä kameleonttikankaalta.

Huovasta mallasin kameleontille harjaksen, jonka ompelin toiseen kangaspalaan kiinni ennen puoliskojen ompelemista yhteen.


Piippurassia ehdottomasti jalkoihin! Kameleontti voi sitten kiipeillä taivuteltavilla jaloillaan. Takajaloista tein pidemmät kuin etujaloista. (Näitä kangaspötkylöitä oli muuten tooosi rasittava kääntää ompelun jälkeen...)


Ensimmäinen ajatus oli puolata kumilankaa koneeseen ja rypyttää häntä siten. Ompelulaatikossani kuitenkin oli vain paksumpaa kuminauhaa, joten ompelin sen epämääräisesti siksakkaamalla kankaaseen kiinni. Toivottavasti se pysyy paikoillaan käytössä...


Jalat törröttämään selästä ulos, ompelu ympäri.


Kameleontti tarvitsee tietysti mulkosilmät. Niitä varten leikkasin kaksi ympyrää, jotka rypytin reunoistansa...


...keskelle ompelin pienen mustan helmen silmäksi, sisälle vanua...


...ja sitten käsin ompelemalla mulkosilmät paikoilleen. Koko tyyppi vielä vanua täyteen. Viime silauksena tyyppi kiinni käsin ompelemalla ja harjaksen parturointi siistiksi.




Ja morjensta vaan!


Tyypistä taisi tulla aika vakuuttava, sillä yksi lapsosista vähän pelkäsi Ronttia.  Lopulta kaikki halusivat kovasti koskea sitä. Aika kiehtova Rontti! Ja nyt odotan täällä kotona äänen palautumista, että päästäisiin leikkimään Rontin kanssa lisää!


perjantai 6. joulukuuta 2013

Tonttu!

Ostin Marimekon Muija-kangasta ommellakseni töihin joulukalenteripussin. No niin, ompeluvaiheista napsin epäselviä kuvia, mutta valmiista pussista ei nyt sit olekaan kuvaa. (Minä anoppilassa, pussi töissä, ehkä näette sen vielä joskus.)


Muijasta tuli pussi, erillisistä paloista ompelin nauhakujan ja raitakankaasta tuli oikein vuori (proo meininki!). Pussiin on tonttu tuonut meille joka päivä tällä viikolla yllärin, pari uutta laulua ja sen sellaista.

Ja se tonttu, onkohan se tämä..?


Muijasta keksin ommella myös tonttulakin itselleni, sillä kangasta riitti, vaikken tainnut ostaa kuin 60 cm. Sain anopilta syksyllä kangaspaloja, joiden joukossa oli ompelematon tonttulakki. Siinä on kivan pitkä hiippa, joten piirsin siitä kaavan talteen ja käytin sitä tähän. Asettelin kaavan niin, että hulpio jäi reunaan, mielestäni tuo valkoinen reuna on mainio. Lakki oli jo käytössä päiväkodin joulujuhlassa!

Hiljaista meinaa olla täällä, kun kaikki vähä, mikä jaksaa tapahtua, on joululahjaksi aiottu..! Jännää!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Japanin käsityötaivaat, osa 2 – Osaka

Hitaasti, mutta varmasti hiipi mieleeni, että Japanin terveiset ovat vielä pahasti kesken. Tänään kerron lyhyestä retkestämme, jonka teimme Kiotosta Osakaan. Muutaman tunnin reissulla ehdimme nähdä hienon Osakan akvaarion (jossa mm. paijasimme haita!) ja tehdä tahoillamme pienen piipahduksen kauppoihin. Minun kohdallani tämä itse asiassa tarkoitti vain yhtä kauppaa, nimittäin kangaskauppa Otsukayaa.

Felt Cafe Japanin sivuilta löysin mainiot kuvalliset ohjeet, joiden avulla löysin kaupan kohtuullisen vaivattomasti. Kohta, jossa neuvottiin kulkemaan "basically foward" sai minut arpomaan hetken, mutta löysin lopulta oikean kadun, ja "several blocks" (joka sai Kiotossa kulkeneen valmistautumaan vähintään kilometrin mittaiseen kävelyyn) osoittautuikin parin korttelin matkaksi. Osaka vaikutti kivan kokoiselta kaupungilta, ja vaikka Esaka, jossa Otsukaya sijaitsee, olikin suht kaukana akvaariosta, ei matkaan kuitenkaan mennyt kovinkaan kauaa.

Huomaan taas ottaneeni aivan liian vähän kuvia, joten kovinkaan paljon kuvitusta tähän postaukseen ei ole laittaa. Kerrottakoon nyt kuitenkin, että Otsukayassa on 5 kerrosta. Minä taisin ostaa jotakin jokaisesta kerroksesta, hih... Valikoima osui suurelta osin minun makuuni, ja paljon jäi tietysti ostamatta. Tässä vaiheessa reissua mielessä siinteli jo myös Tokion tarjonta... Vähän piti siis painaa jarrua pohjaan.


Otsukayassa oli Marimekko-osasto! (Salakuva, hups..! Saikohan tuolla sisällä kuvata..?)


Kangaskasan lisäksi hankin Osakan-reissulta mm. pari ergonomista virkkuukoukkua, blogissa jo esitellyt vinokaitaleenkääntäjät, mahtavan osin nahkaisen sormustimen ja tupsunvärkkäimet (hah, mitä noi nyt oikeasti ovat nimeltään?). (Sori kökkö kuva.)

Otsukayasta hankittuja lempikankaita ovat mm. nämä:


Maailman söpöimmät apila-kankaat sekä...


...mainiot Animal party -kankaat. Beigepohjainen on vahakangas, ja se tulee joskus palvelemaan kauppakassina. Turkoosipohjainen on ihan tavallista tukevaa puuvillakangasta. Katsotaan, mitä siitä keksin kauppakassin kaveriksi.

Myös kalenteriini käyttämäni lemppari-kukkakangas on hankittu tältä reissulta.

Ehkä tuntuu vaatimattomalta esitellä Osakasta vain yksi kauppa, mutta se oli niin mahtavan ihana valikoimaltaan, että sen tulee saada kaikki huomio Neulatyynyltä! Vaikka hengailisi Kiotossa, eikä olisi mitään muuta asiaa Osakaan, niin Otsukayassa kannattaa ehdottomasti käydä. Siis jos kankaat kiinnostaa. Ehkä muutenkin, koska sillä reissulla ne saattavat alkaa kiinnostaa paljonkin..!

Lopuksi vielä akvaarion asukkaiden terveisiä:


Mustekala vilkutti meille jokaisella lonkerollaan.


Akvaariossa oli paljon hienoja meduusoja! Ja tämä muistutti erityisen paljon lankakerää.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kesäturisti

Täytyypä hehkuttaa heti alkuunsa: Tänään lähdemme Japaniin! Käsityö- ja blogivimmaa seuraa siis ainakin kolmen viikon radiohiljaisuus. Tarkoituksena on kuitenkin saada bambupuikot mukaan koneeseen ja perillä kiertää massiivisia käsityö- ja askartelutarvikekauppoja. Näistä lisää matkan jälkeen!

Aloitin kesäkuun alussa lyhyen kesäpestini lastenhoitajana. Yhtäkkiä ympärilläni pyöri kaikenlaisia lierihattuja pitkin puistoa, ja eräänä hellepäiväni totesin, että minunkin on saatava tuollainen! Mekkokangasta jäi yli, ja tuumin, että näistä epämääräisistä riekaleista voisi hyvinkin syntyä lierihattu. Nopealla googlailulla löysin erittäin toimivan ohjeen, jonka vaiheita seurasin tarkasti, mutta omaan hattuuni päätin vielä lisätä vuorin.

Leikkasin palat, ja kankaassa oli jopa varaa valikoida sopivia kohtia. Hatun päälle en valinnut juurikaan valkoisia kohtia, sillä valkoinen ei tunnu minun jutultani. Lierin alapuolelle tuleviin paloihin leikkasin valkoisiakin kohtia, ajattelin että ehkä ne valaisevat maisemaa hiukan tuolla lipan alla. Päätin, että kun nyt kerran tehdään, niin tehdään kunnolla: leikkasin lieristä 12 cm leveän!

Ommeltuani vuorin kasaan totesin, että homma ei pelaa. Kaava on pyöristetty käsivaralla, ja olematon kaavoituskokemukseni tuotti liian kulmikkaan sauman. Jouduin siis pyöristämään saumoja.

Marimekon kangas on tukevaa, joten päätin käyttää hyväkseni uusia oppejani. Aukileikkauksia saumanvaroihin, siis! Lierin ulkoreuna kaartuikin heti kauniisti, ehkä aukileikkausten ansiosta. Suunnitelmana oli tikata lierin reuna myös ulkopuolelta, joten leikkasin saumakohtia kapeammaksi, kuten kuvasta ehkä näkyy. Silitin lieriin mukaan yhden kerroksen kiinnisilitettävää tukikangasta, jota jäi juuri sopiva pala yli mekosta.

Valmis! ...Ainakin periaatteessa. Arvoin pitkään, tikkaisinko vielä lierin päälle muutamia tukitikkauksia. Ystävien äänestys puolsi tikkauksia, vaikka hattu oli tällaisenakin mielestäni ihan hauskannäköinen. (Tässä kohtaa en ole ehkä silittänyt lieriä vielä, joten se pönöttää hassusti.)

Hattuosan saumoihin tehdyt tikkaukset tekivät hatusta paljon professionaalimman näköisen! Paitsi tietysti kirkkaan keltaisen palan kohdalla tikkaajan käsi on hiukan tutissut... Tämä on nyt sitten se turhauttava "käsityön jälki".

Tällaiseen möhkäleeseen ompelin vuorin kiinni. Kääntöaukon ompelin kääntämisen jälkeen kiinni käsin.

Merkkasin tikkaukset nuppineuloilla...

...ja sain ommeltua ne jotakuinkin tasaisen kaareviksi! Sijoitin tikkaukset 1,5 sentin välein, ja totesin, että ne olisivat voineet olla ehkä tiuhemmassakin.

Lieri lörpöttää tikkaamisen jälkeen suurempina laineina, ja sitä saa ehkä helpommin aseteltua. Molempi parempi, olen tyytyväinen! Siinä ja siinä, onko lieri hävettävän suuri, mutta leveänä se suojaa myös niskaa. Lohduttaudun myös sillä, että ainakin viime reissulla näin japanilaisilla paljon suuria lieriä ja lippoja, en siis ehkä ole yksin. Ja jos lentokone putoaa, voin leijailla lierini kanssa turvallisesti maahan. :D

Hyvää matkaa meille!

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Verhot mökille

Meidän mökin verhot ovat ehtineet tekemään vaikutuksen moniin. Kangas on hankittu 1970-luvulla, ja vaikka mökki pistettiin aika lailla kokonaan uusiksi reilu kymmenen vuotta sitten, verhot jätettiin, sillä ne olivat hyvässä kunnossa edelleen. Viime vuosina ne ovat kuitenkin luopuneet väreistään, joten oli korkea aika valita uudet.

Vanhojen verhojen kuosi on erittäin suurikuvioista ja ennen haalistumistaan värit ovat olleet räikeät. Äitini kaipasi jotakin pienempikuvioista, ja valitsimme viime syksynä kankaaksi Maija Louekarin Lappuliisan. Veikkaanpa, että ihanat patalaput sopivat hyvin mökin tunnelmaan!


Kangas pyöri meillä syksystä saakka, sillä lupauduin ompelemaan verhot, mutta mitat olivat hukassa. Juhannuksena otettiin mitat uudestaan, ja ryhdyin ompelemaan, jotta vanhemmat saavat vaihtaa verhot lomansa alkajaisiksi.

Juttelimme juhannuksena äidin kanssa Marimekon leveistä hulpioista. Totesin, että eivät ne nyt niin leveät olekaan..! Muistelin edelleen näitä ohjeita ja leikkasin hulpiot pois. En kuitenkaan halunnut reunimmaisten kuvioiden taittuvan reunan alle, joten tein maailman kapeimmat sivukäänteet...

Käänne on n. sentin paksuinen ja sen alle jäi kangasta jokunen milli. Tarkkaa puuhaa! Tällä kertaa muistin myös kaivaa tilkkutyövälineet esiin suoristaessani kangasta. (Miksi tuon leikkurin käyttäminen on niin tyydyttävää? Tilkkutyökurssilla olisin voinut vain leikata kaitaleita illat läpeensä, mutta kun niistä piti ommellakin jotakin.)



Ja tarkasta puuhasta puheenollen... Inspiroiduin mökin keittiön pikkuverhosta, joka on kuulemma ollut käytössä myös ensimmäisessä lapsuudenkodissani (josta muutin 2-vuotiaana pois), ei muistikuvaa. Oli pakko ottaa siitä kuva, sillä kuosi on niin suloinen!

Mökillä on verhotangot, joten ylös on tehtävä käänne, johon tanko pujotetaan (sille on varmaan joku nimikin..?). Tässä pikkuverhossa on yläreunaan jätetty sentin levyinen käänne ikään kuin koristeeksi, ja totesimme, että sellaisen voisi ommella myös uusiin verhoihin. Juhannuksen viettäjät olivat yksimielisiä siitä, että pidempiin verhoihin sopii täydellisesti 1,5 sentin käänne.

Se lukee muistilapussani KAHTEEN KERTAAN, ympyröitynä! Lopputulos?

Sentin käänne, jonka huomaan, kun ompelematta on enää alataite... Tajusin sentään ottaa sen puoli senttiä huomioon verhon pituudessa, sillä myös pituus rukattiin täydelliseksi puolen sentin tarkkuudella.

Karjalasta kotoisin ollut mummoni tapasi kuulemma todeta, että "koha o sinne päi". Tätä asennetta yritän tietoisesti harjoitella ja olen huomannut, että ompeluharrastus on hyvä tapa treenata! :D Jos nämä verhot kestävät aurinkoa yhtä kauan kuin edelliset, voin ottaa uuden yrityksen joskus 2050-luvulla!



Valmis! Sitten, kun pääsen mökille taas joskus syksyllä, laitan verhoista kuvan autenttisessa ympäristössää. Olen vannottanut vanhempia ottamaan vanhat verhot talteen, sillä ylä- ja alareunat eivät ole niin haalistuneet. Kehitän niistä jonkun muistotilkkutyön vielä mökille. Jatkoa seuraa, siis! Ja Lappuliisaakin jäi vielä varastoon.

Hyvää lomaa lomailijoille!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Valmistujaiset! (Mekon ja minun)

Keväällä mielessäni kummitteli halu ommella mekko valmistumiseni kunniaksi. En kuitenkaan ole ommellut vaatteita kuin peruskoulussa opettajan opastuksella, joten usko omiin kykyihini oli jokseenkin horjuva. Pohdin, että mistä edes kuuluu hankkia kaavat. Sitten vastaani käveli kirjastossa Suuri Käsityö -lehden numero 3/2013, ja sitä selaillessani löysinkin tosi kivan näköisen mallin (nro 7). Ostin lehden itselleni ja Marimekon ystävämyynnistä hankin kankaan (ja sain ihanan ystävällistä palvelua, vaikka tehtaanmyymälä on aina kovin ruuhkainen ystävämyynnin aikaan). Valitsin Jenni Tuomisen sinisen Pikku jätski -kuosin. Valitsimme myyjän kanssa lopulta kolmesta vaihtoehdosta, ja hänen esitellessään kankaan leikkisänä totesin, että se lienee sopiva lastentarhanopettajan valmistujaismekkoon.

Oletin, että tummansinipohjaisen kankaan kanssa valitaan tummansininen vuorikangas. Eurokankaan myyjä kuitenkin valisti minua, että se saattaa kuultaa valkoisista kohdista läpi. Testasimme, ja tämä piti paikkansa. Valkoinen vuorikangas, siis. Ihmettelin, että miten tämmöisen kangaskasan nyt sitten saa ensin oikeanlaisiksi palasiksi ja sitten kursittua kokoon, mutta prosessiin päti sama kuin moneen muuhun asiaan – peruna kerrallaan. Seurasin lehden ohjeita kohta kohdalta, ja kaikki olikin aivan selkeää.

Mekossa on neljä muotolaskosta vyötärön paikkeilla. Kuten kuvasta näkyy, ne tuli ommeltua muutamaan otteeseen... Kuvaa otettaessa olin tainnut jo jonkun kierroksen purkaakin. Sinnikkyys kuitenkin kannatti, sillä mekko istuu kauniisti. Siitä huolimatta siinä on jokunen sentti pönäköitymisvaraa, mikä ei ole pahitteeksi.


Ompelin mekkoon elämäni ensimmäisen piilovetoketjun. Sitä varten oli toki hankittava piilovetoketjupaininjalka. Ilmankin olisi kaiketi pärjännyt, mutta nyt se on olemassa, ja ehkä kuitenkin helpotti ompelua jonkin verran (sitten kun n. puolen tunnin pähkäilyn jälkeen sain sen asennettua paikalleen oikein, paininjalkojen vaihto ei ole Janomen vahvuuksia) – tästä huolimatta tosin ompelin vetoketjunkin n. kolmeen kertaan. Ensin se ei liukunut kiinni, sitten se näkyi liikaa.

Uskalsin hieman jopa sooloilla yhdessä kohdassa. Lehden ohjeen mukaan muotokaitaleiden saumat jätettäisiin pääntiehen ja kädenteille ja niihin tehtäisiin aukileikkauksia. Mietin, että niistä voi tulla aika tönköt, sillä kangas on tukevaa, ja googlailin vähän. Päädyin tekemään siten kuin täällä ja leikkasin saumanvarat aivan kapeiksi.

Helman pituuden päättäminen tuntui todella vaikealta, mutta päädyin lopulta asettamaan sen kuvioiden mukaan. Varasin vissiinkin reilusti kääntövaraa, sillä vuorikangasta sainkin suikaloida vähän lyhyemmäksi ennen helman taittamista.

Ompelukoneeseeni kuuluu vakiovarusteena tällainen kirkas muovinen satiiniommeljalka (joka siis näkyy kuvassa aivan loistavan hyvin). Sen kanssa vuorikankaan ompelu sujui ihan mainiosti. Vasta helman käännettä varten tajusin vaihtaa erilaisen neulan koneeseen. Sain neulat kaupanpäällisiksi ostaessani koneen viime syksynä, ja olen kirjoittanut pakkaukseen "esim. trikoo tai muu hankala materiaali". Toimi eri hyvin myös vuorikankaan kanssa, jonka voisin luokitella "muuksi hankalaksi materiaaliksi". (Sainkin viime talvena tilkkutyökurssilla informaatiota erilaisista ompelukoneneuloista, ja näköjään oikeanlainen neula todella helpottaa ompelua!)

Eilen koitti vihdoin se suuri päivä, kun pääsimme mekkoni kanssa juhlimaan valmistujaisiani. Osallistuimme tiedekunnan järjestämään kukitustilaisuuteen yliopiston päärakennuksen juhlasalissa, enkä ollut varma, kummasta aikaansaannoksestani olen ylpeämpi, kandidaatin tutkinnosta vai ihan itse ommellusta mekosta! Kuva on otettu päärakennuksen vessassa. Aulassakin olisi ollut peilejä, mutta tämä tuntui jotenkin sopivammalta ympäristöltä :D

Päivä oli vähän viileä, joten hartioille kietaisin pari vuotta sitten morsiuspukuni asusteeksi virkkaamani huivin. Skool!