Lempivillatakki

Viime kevään kädentaitomessuilta Helsingistä löysin ihanan villatakin ohjeen. Koska ohjeessa mainittua lankaa ei löytynyt suomalaisista kaupoista, päätin kerrankin panostaa oikeanlaisen langan valintaan, ja tein jopa kunnon testitilkut parista eri langasta. Päädyin ohjeeseen suht sopivaan Hjertegarnin Alpaca Silk -lankaan, joka on unelmanpehmeä sekoitus alpakkaa, merinovillaa ja silkkiä. Kerroksia jouduin lisäilemään tasaisin välein ohjeeseen verrattuna, jotta kappaleista tuli kyllin korkeat. Ja vihdoin, yhdeksän kuukautta ensimmäisten silmukoiden luomisesta, se on valmis! (Pohtiessani langanmenekkiä en ollut tajunnutkaan, että painoa enemmän on merkitystä metreillä. Niinpä saan langoista vielä huivin tai muuta kivaa :D)

Tämä villatakki on ihanan simppeli, eikä tehdessä tarvinnut ommella kuin olkasaumat sekä hihat kiinni ja paikoilleen. Siitä huolimatta, ahkeran neulomisen jälkeen, etu-/takakappaleeni vietti hyvän aikaa tässä tilassa... Ainakin se asettui aloilleen, heh.

Leveän kauluksen silmukat poimitaan etukappaleen reunoista.

Sen neulominen vei noin kuukauden illat, ja kun se tuli valmiiksi, totesin kauluksen kiristävän. No niin! Hermojani kiristi vähintään saman verran.

Purkaminen ei vienyt kuukautta.

En ole enää varma, vannonko enää hehkuttamani taikasolmun nimeen... Toivon, että solmu petti tässä kohtaa, koska tein sen kerran väärin, tai koska se ei sovi joustinneuleeseen... Tämä takki sisältää nimittäin solmuja muutamankin. Lisää purkamista! Kun kaulus vihdoin valmistui, olin valmis heittämään koko työn jorpakkoon. Se saikin levätä pari-kolme kuukautta omissa oloissaan odottamassa kokoamista.

Hihat neuloin pyöröpuikoilla yhtaikaa rinnakkain. En käsitä, kuinka olen joskus tullut toimeen ilman Knitpron pyöröpuikkosettiä! Ainakin tässä työssä se oli ehdoton. Kauluksen yksi kerros on yli puolitoistametrinen, ja pyöröpuikko jatkettavalla kaapelilla oli eri kätevä tässä.

Lopulta päätin koota koko homman. Aloitin hihoista... ja homma jäi taas muhimaan. Ei se yhdistäminen kai oikeasti ole niin rankkaa, mutta jostain syystä muka rasittavaa. Myös molemmat hihat päädyin istuttamaan pariin kertaan, sillä kerroksia ei tietenkään ollut täsmälleen saman verran molemmissa kappaleissa, ja niitä piti vähän asetella. Molemmat olkasaumat ovat vähän rutussa selän puolelta, mutta kaipa ne asettuvat käytössä. Taidan olla se, jota rutut häiritsevät eniten, ja minunhan ei tarvitse niitä katsella, haa!

Helma lerpatti rumasti, mutta asettui viimeisen kostutuksen jälkeen.

Valmis!

Tähän voisi kaiketi askarrella vielä vyön tai jonkinmoisen nappikiinnityksen, jos haluaisi. Minä pidän yleensä kaikkia takkimallisia neuleita auki, joten en taida tarvita semmoisia. Ihana, simppeli, lämmin, pehmoinen lempivillatakki!

Tyynyliina

Löysin viime vuoden reissulla Japanista (Muji!<3) mainion tyynyn. Siis sellaisen, jonka voi laittaa päänsä alle yöunien ajaksi. Täyte on jotain jännää putua, ei mitään pehmoista. Niinpä tyyny on tosi jämäkkä olematta kuitenkaan kova, ja säilyttää muotonsa koko yön tukien pään asentoa. Juuri sitä, mitä vaivainen niskani tarvitsee!

Tyyny on kuitenkin hassun pieni, vain n. puolet normaalista tyynystä. Tähän saakka olen laittanut sen tavalliseen tyynyliinaan ja taittanut ylimääräisen kankaan tyynyliinan sisään. Pitkän aikomisen jälkeen armas saumurini sai minut tarttumaan toimeen ja ompelemaan pikku tyynylleni sopivan tyynyliinan!

Tehtävään täydellinen Muumi-kangas (Finlaysonin Satumuumi) löytyi taannoin Kässämarttojen käsityötarvikekirppikseltä. Näin sen heti mielessäni uudessa olomuodossaan, kun bongasin sen kirppispöydässä. Kokokin oli lähestulkoon sopiva, yllä olevassa kuvassa näkyy jämät, eli kapea suikale alareunasta sekä pieni pala, johon osuu käyttökelpoinen kohta kuviosta.

Puhtaat lakanat ja uusi Muumi-tyynyliina, viime yönä nukutti hyvin!

Aviomiehen kauhu: swantsit!

Tämä äänetön ope vietti eilen saikkupäivää kotona. Voimia onneksi piisasi sen verran, että jaksoin puuhailla kaikenlaista (esimerkiksi piparitaikinan!). Illalla tuli impulssi tutustua vihdoin tarkemmin (puoli vuotta sitten saamaani!) saumuriin ja langoittaa se. En tiedä, mikä nuutumus on viime kuukaudet vaivannut, mutta käsityörintamalla kaikki on tuntunut suossa tarpomiselta.

Saumuri hurisee mukavasti, ja huolittelin sillä niin maan kätevästi muutamat viime aikoina hankitut kankaat pesua varten. Sitten muistin, mikä työ on ollut ykkösenä jonossa siitä saakka kun saumurin sain: swantsit! Jemmassa oli edelliseltä vaatteiden karsintakierrokselta pelastettu puolison käyttämättömäksi jäänyt neulepaita. Hihat olivat juuri ja juuri kinttuihini sopivat, ja ajattelin, että tässä on hyvä testikappale, eikä ole niin vaarallista, jos kokeilu menee pieleen. Kuva on otettu eilisillan pimeydessä, mutta täytyyhän nyt paidasta olla myös ennen-kuva!

Pöksyistä tuli kuitenkin ihan mainiot ja käyttökelpoiset! Puolison pahin pelko tuntuu olevan, että käytän näitä jossakin julkisesti. Luulenpa, että nämä kulkeutuvat töihin lisälämmikkeeksi, jos nämä säät tästä vihdoin kylmenisivät.

Paita oli sen verran nafti, että ylle linkittämälläni ohjeella haara osui liian alas ehkä puoliväliin reittä. Niinpä piti vähän sooloilla ja muuttaa ohjetta sen verran, että saisin istuvammat pöksyt. Ilman tätä pientä säätöä ompeleminen saumurin kanssa sovituksineen olisi vienyt n. 30-45 minuuttia, joten nämä villahousut syntyvät kädenkäänteessä, kunhan löytää sopivankokoisen villapaidan! Lopuksi kavensin vielä sivusaumoja vyötärön kohdalta niin, että housut pysyvät jalassa.

Marraskuun lopun valo on niin niukka, etten nyt päivän valoisimpaankaan aikaan saanut ihan tarkkoja kuvia. Risti-istunnassa huomasin, että yhdestä saumasta paistaa jalka vähäsen läpi, hups! Sen taidan korjata ompelukoneella.

Saumuri, tervetuloa elämääni! <3

Työlaukku

Kesäloma on kaukana takanapäin, ja näin lukuvuoden alkuviikkoina ajatukset ovat vähän turhankin paljon työssä kiinni. Niinpä työenergiaa voi vapaa-ajalla kanavoida johonkin tuottavaan toimintaan. Jo viime vuonna haikailin itselleni töihin pientä laukkua, johon mahtuisi ainakin lapsilista, pieni muistivihko, kynä, puhelin ja muuta pientä tarpeellista. En saanut sellaista aikaiseksi. Varsinkin ekoilla, lämpimillä työviikoilla kaipasin taas sellaista, kun asuuni ei joka päivä sisältynyt taskuja.

Tämän sievän kasan avulla sain mitat laukulleni. Jo pitkään olin muhitellut ajatusta siitä, että mökkiverhojen parisenkymmentä senttiä leveistä Lappuliisa-jämäkaitaleista askartelisin työlaukun. Näin tapahtukoon! Vasta paloja leikellessäni minulle selkisi, että tähän laukkuun on tehtävä pyöreänmallinen läppä!

Kaitaleet olivat juuri ja juuri liian kapeat, jotta laukku olisi syntynyt niistä sellaisenaan. Niinpä kokosin kaksi tilkkulappua, joista sain vähän korkeammat palat.

Kangaslaatikoista valikoitui kirkas vihreä vuorikankaaksi. Päädyin siihen, että pohja olisi hyvä ommella leveämmäksi, ja hyödynsin ohjetta, jonka mukaan olen tehnyt pari pussukkaa (esim. tämän).

Sekä pussin ulkokankaaseen että läppään silitin tukikankaan.

Kävin kesällä ystävän kanssa Karnaluksissa, ja sieltä löysin täydellisen hihnan tätä laukkua varten. En ole pahemmin tehnyt laukkuja, joten hihnan kiinnityksen improvisoin. Ompelin kaksi pientä lappua, joihin kiinnitin hihnan päät.

Sen jälkeen ompelin laput kiinni laukun sivuihin.

Mietin ensin jonkinmoista nappikiinnityssysteemiä, mutta sitten totesin, etten kuitenkaan jaksaisi avata ja sulkea nappia monta kertaa päivässä. Ompelin siis (siististi käsin :)) läppään pätkän hihnaa ja laukun etuosaan kankaasta lenkin, josta hihnan voi pujottaa läpi. Toimii käytössä yllättävän hyvin!

Laukku on juuri sopivan kokoinen, ja ennen kaulassa roikkuneet kuvakortit kiinnitin vielä hihnaan. Ne voi sujauttaa laukun sisään silloin, kun niitä ei tarvita.

Pirteä ja toimiva lopputulos, jee!

Lämmin muisto kesästä

Silloin kauan sitten, kun olin vielä 29, lupasin, että Neulatyynyn hiljaiselo päättyy. Sitten se alkoikin taas..! Äsh.

Kesä tuli, meni ja oli ihana. En ole koskaan nauttinut suuresti kovista helteistä, mutta viime vuodet ovat opettaneet pitämään lämmöstä. (Tämänkesäinen tosin oli jo vähän liikaa.) Mutta helteessä(kin) on mukavampi olla, kun on säähän sopivat vaatteet, ja nyt muistelenkin lämmöllä shortseja, jotka valmistuivat juuri parahiksi ennen Itä-Suomen roadtrippiämme, kun helteet olivat vielä edessä päin.

Kaava on Suuri Käsityö -lehdestä (5-6/2013, ohje nro 4) ja toteutin shortsit koossa 40. Totesin sitten, että kokoa pienemmätkin olisivat ehkä sopineet, mutta näistä tuli nyt tämmöiset rennot. Ehkä ensi kesäksi voi tehdä toiset eri kankaasta, sillä tämä malli on mielestäni tosi hauska. Vetoketjuton ratkaisu on mainio!

Tapani mukaan hutiloin saumanvaroissa, joten huomasin sitten leikanneeni lahkeet vähän turhan lyhyiksi. Ongelma ratkesi ompelemalla toista kangasta taitteeksi lahkeensuuhun sisäpuolelle.

Ruutukangas pilkottaa lahkeensuusta vähäsen.



Leikkasin pienikuvioisesta kankaasta myös muut sisäpuolelle jäävät osat. (Kankaat ovat tietysti Japanin-tuliaisia. Ostaessani pupukangasta en ollut varma, pidänkö siitä edes kovinkaan paljon, mutta _kun halvalla sai_. ...Ja nyt se on mielestäni kerrassaan mainiota!)

Napinlävetkin sain muutaman testin jälkeen tehtyä. Ompelin napinläven ensimmäistä kertaa omalla ompelukoneellani (jossa toki on automaattinen napinläpitoiminto), ja ehkä myös ensimmäistä kertaa ikinä! Peruskoulusta voi siis päästä läpi ilman tätä hyödyllistä taitoa!

Taskutkin on!

Muuta kesällä ei sitten tainnutkaan valmistua. Ufoja on useita siellä sun täällä, ja kaiken käsityötarmoni olen purkanut tekeillä olevaan villatakkiin, joka tuntuu uhkaavasti valmistuvan talveksi! Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa...

Uusi vuosi, uudet sukat

Niin, alkaahan tällä vuodella olla jo ikää. Mutta sukat on melko uudet, tänään ensimmäistä kertaa oikeassa käytössä! Toki ne valmistuivat jo parisen viikkoa sitten, mutta neljän langanpätkän päätteleminen sekä sukkien höyryttäminen saattaa joskus viedä kaksi viikkoa...

Nimesin nämä uuden vuoden sukiksi, sillä laitoin sukat alulle, kun viime vuotta oli muutama tunti jäljellä. Joululomalaisen neulontahimo oli niin paha, että minä neuloin "vielä yhden kerroksen", kun muut jo nauttivat kuohuvaa ja tiirailivat raketteja lasiverannalla. (Minäkin onneksi maltoin mukaan ennen kuin vuosi vaihtui!)

Malli on maailman hienoimmasta sukkakirjasta, jonka sain äidiltä joululahjaksi. Stephanie van der Linden: Op-Art Socks – Creative effects in sock knitting=parhautta! Mielettömän hienoja, optisten harhojen inspiroimia malleja, sekä kirjo- että pintaneuleita.

Langan (Austermann Step) ostin syksyllä Kouvolasta ja tuumasin, että tästä langasta tulee sukat _minulle_. Sukkia on tullut neulottua yksi jos toinenkin pari, mutta edellisistä itselle neulotuista on aikaa jo kymmenisen vuotta. (Ne ovat vielä käytössä, lisäksi olen saanut parit lahjaksi, joten on tässä silti villasukissa pysytty!) Huomasin, että tämä violetinkirjava lanka sopisi paksuudeltaan näihin sukkiin ja päätin mystisen näköisestä kaaviosta huolimatta toteuttaa projektin. Mallin nimi on Crest.

Projektihan siitä tuli. Ensimmäinen sukka valmistui (kaiken muun lomassa) hitaasti, toinen huomattavasti nopeammin. Ohjeessa neuvotaan neulomaan sukat pyöröpuikolla, mutta minä neuloin sukat perinteiseen tyyliin viidellä puikolla (ihanilla Knit Pron Symfonie Wood -puikoilla, jotka ovat sekä miellyttävät että kauniit – mun uudehkot lempparit, joista en enää luopuisi!). Paitsi kärkiosan tein kolmella puikolla, niin että kuvio oli helpompi tehdä. (Tässä kuvassa on värit ihan pielessä, oivoi.)

Hankin avuksi Cloverin palmikkopuikon. En ole juurikaan harrastanut pintaneuleita, mutta tässä sitä nyt sitten on.

Nämä sukat toivat kyllä vaihtelua tavissukkien neulojan elämään – näissä on jännä, hienosti istuva kantapääkin!

Ihan luksussukat, ohuet ja pehmoiset! (Ehkä sen takia näistä tulee näin epätarkkoja kuvia, kun pinta on vähän pörröinen, äh...) Tosin ensimmäisen varren jälkeen totesin, että tässä mallissa olisi kannattanut käyttää yksiväristä lankaa. En jaksanut peruuttaa enää, EI HAITTAA! Tästä kirjasta taidan tehdä parit muutkin sukat, eli jatkoa seuraa! (Joskus!)

Paita kuulokepiuhalle

Pääsin mukaan kaverin käsityökerhoon. Kaipasin ensimmäiseen kokoontumiseen pientä, helposti mukana kulkevaa projektia, jota tehdessä keskustelu entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa sujuisi.

Virkkurin virkkaamalla päällystetyistä johdoista (tai jostain) sain joskus ajatuksen neuloa kuulokepiuhojen ympärille suojan icord-tekniikalla. Tämä pulpahti mieleen ennen käsityökerhoa. Täällä oli saatu sama idea, ja linkin takaa löytyy myös ohje videoineen.

Ensin teki mieli valita kirkas turkoosi tai vaaleanvihreä puuvillalanka työhön. Sitten pohdin, että ehkä neutraalimpi väri on parempi. Harmaa siis! Neuloin ja olin muutaman päivän kävelymusiikitta kunnes valmista tuli. Ensimmäinen ajatus: nää näyttää ihan stetoskoopilta! Harmaa ei sittenkään tainnut olla se paras vaihtoehto...

Uutuudennihkeät piuhat eivät nyt mene solmuun, mutta toisaalta kokonaisuus on aika massiivinen. Myös painava, enkä ole varma, meinaavatko kuulokkeet sen vuoksi pudota herkemmin korvista (vaiko kaikkien pipo- ja huivikerrosten vuoksi). Onneksi tämän voi aina purkaa! Ja kokeilla vaikka niitä kiinteitä silmukoita. Yleensä mietin ja suunnittelen niin paljon, että tällaisia huteja tulee harvoin.

Annan tosin vielä armonaikaa paidalle ja jatkan testaamista.

Tonttu!

Ostin Marimekon Muija-kangasta ommellakseni töihin joulukalenteripussin. No niin, ompeluvaiheista napsin epäselviä kuvia, mutta valmiista pussista ei nyt sit olekaan kuvaa. (Minä anoppilassa, pussi töissä, ehkä näette sen vielä joskus.)

Muijasta tuli pussi, erillisistä paloista ompelin nauhakujan ja raitakankaasta tuli oikein vuori (proo meininki!). Pussiin on tonttu tuonut meille joka päivä tällä viikolla yllärin, pari uutta laulua ja sen sellaista.

Ja se tonttu, onkohan se tämä..?

Muijasta keksin ommella myös tonttulakin itselleni, sillä kangasta riitti, vaikken tainnut ostaa kuin 60 cm. Sain anopilta syksyllä kangaspaloja, joiden joukossa oli ompelematon tonttulakki. Siinä on kivan pitkä hiippa, joten piirsin siitä kaavan talteen ja käytin sitä tähän. Asettelin kaavan niin, että hulpio jäi reunaan, mielestäni tuo valkoinen reuna on mainio. Lakki oli jo käytössä päiväkodin joulujuhlassa!

Hiljaista meinaa olla täällä, kun kaikki vähä, mikä jaksaa tapahtua, on joululahjaksi aiottu..! Jännää!

Ikuisuusprojekti, joka valmistui sittenkin

Tartun innolla haastaviin käsityöprojekteihin. Sitten tulee jotain muuta, johon myös tartun innolla. Usein neule- ja virkkuuprojekteja on yhtaikaa meneillään ainakin kolme, ja kun on vain kaksi kättä ihmisellä, tipahtaa joku työ jossain vaiheessa korin pohjalle odottelemaan. Kesken pitää olla joka tilanteeseen sopiva työ! Yksi, joka on helppo napata mukaan, kun tiedossa on junamatka tai odottelua jossain. Yksi haastava, jota voi tehdä omalla sohvalla silloin kun jaksaa keskittyä kunnolla. Yksi telkkarinkatselua varten. Yksi, joka tulee lahjaksi, yksi joka tulee itselle sitten joskus (ja joka yleensä hautautuu kaiken muun alle).

Tämä on ollut se, joka tulee itselle sitten joskus, se haastava, joka on välillä laitettu pois kuukausiksi ja sitten taas kaivettu esiin. Se, jonka ei oikeastaan pitänyt koskaan valmistua..! Mutta kun on tarpeeksi monta päivää flunssaisena kotona, alkaa viimeistelykin kelvata ajanvietteeksi!

Paita, josta innostuin heti, kun näin sen Novitan Talvi 2010 -numerossa (ohje nro 24). (Alla oleva kuva napattu lehdestä, sillä ohjetta ei ollut Novitan sivuilla. Ja myöskin: en pysty muistamaan, onko paita oikeasti ollut tekeillä kolme vuotta?! Ehkä sitten niin.)

Mallineuleeseen valitut värit eivät miellyttäneet minua lainkaan, joten valitsin paitaa varten jotain ihan muuta. Se muistan, että osa valitsemistani Nallen väreistä oli niin tuoreita, etteivät ne olleet vielä tulleet myyntiin. Kuvaa intoani, joka sitten helposti lopahtaa tällaisia pikku esteitä kohdatessaan.

Blogista ei ollut tietoakaan tämän paidan edetessä. Vasta kun minulla oli etu- ja takakappaleet sekä hihat neulottuina, blogi oli pystyssä. Äitini on nuorempana neulonut paljonkin villatakkeja ja -paitoja, ja kertoi yhdistäneensä kappaleet aina ompelukoneella. Epäilin omia käsinompelutaitojani, joten tätä oli pakko kokeilla!

Kappaleet nuppineuloilla yhteen ja menoksi!

Ostin kesällä kirppikseltä Gütermannin hiekanruskeaa ompelulankaa, ja vasta kotona tajusin sen olevan normaalia paksumpaa. Sopi tähän hommaan hyvin! Ompelin koneella olkasaumat sekä etu- ja takakappaleiden väliset sivusaumat. Vasta paljon sen jälkeen muistin, että minullahan on ompelukoneeseen myös yläsyöttäjä, josta olisi voinut olla iloa tässä puuhassa. Homma tosin sujui kohtalaisesti ilmankin. Saumat ovat hitusen kiharaisia, mutta enpä usko sen haittaavan.

Ihan siistihän siitä kuitenkin tuli..!

Kaulus ja helman resori neulottiin suoraan tähän tekeleeseen kiinni.

Hihojen ompelun päätin sitten kuitenkin hoidella käsin. Tein joskus innostuksissani kamalan villapaidan, jonka palaset yhdistin ilman minkäänlaista tietämystä, ja saumoista tuli järkyttävän paksut. Nyt päätin ottaa varman päälle ja jopa opiskelin oikeanlaiset pistot Debbie Stollerin Stitch´n Bitch – Neulojan käsikirjasta (jonka sain muiden käsityökirja-aarteiden mukana ihanalta ystävältäni, joka halusi siivota ne kirjahyllystään).

Alkuun sain aikaan vähän kummallista jälkeä (alempi puolikas, jos ette huomaa), mutta sitten se alkoi sujua.

Ihan kiva tuli sekä nurjalta...

...että oikealta puolelta. (Oliskohan tää vielä siistimpi, jos jaksaisi vielä kerran kostuttaa tai höyryttää..?)

Hihojen istuttaminenkin onnistui ihan kivasti Call the Midwifea katsellessa. Kainalo!

Valmiiiis! (Kiitti puolisolle kuvasta ja flunssalle uupuneesta ilmeestä.)

Arvatkaa, mitä puikoilleni hyppää tänään... Seuraava paita!!