Ikuisuusprojekti, joka valmistui sittenkin

Tartun innolla haastaviin käsityöprojekteihin. Sitten tulee jotain muuta, johon myös tartun innolla. Usein neule- ja virkkuuprojekteja on yhtaikaa meneillään ainakin kolme, ja kun on vain kaksi kättä ihmisellä, tipahtaa joku työ jossain vaiheessa korin pohjalle odottelemaan. Kesken pitää olla joka tilanteeseen sopiva työ! Yksi, joka on helppo napata mukaan, kun tiedossa on junamatka tai odottelua jossain. Yksi haastava, jota voi tehdä omalla sohvalla silloin kun jaksaa keskittyä kunnolla. Yksi telkkarinkatselua varten. Yksi, joka tulee lahjaksi, yksi joka tulee itselle sitten joskus (ja joka yleensä hautautuu kaiken muun alle).

Tämä on ollut se, joka tulee itselle sitten joskus, se haastava, joka on välillä laitettu pois kuukausiksi ja sitten taas kaivettu esiin. Se, jonka ei oikeastaan pitänyt koskaan valmistua..! Mutta kun on tarpeeksi monta päivää flunssaisena kotona, alkaa viimeistelykin kelvata ajanvietteeksi!

Paita, josta innostuin heti, kun näin sen Novitan Talvi 2010 -numerossa (ohje nro 24). (Alla oleva kuva napattu lehdestä, sillä ohjetta ei ollut Novitan sivuilla. Ja myöskin: en pysty muistamaan, onko paita oikeasti ollut tekeillä kolme vuotta?! Ehkä sitten niin.)

Mallineuleeseen valitut värit eivät miellyttäneet minua lainkaan, joten valitsin paitaa varten jotain ihan muuta. Se muistan, että osa valitsemistani Nallen väreistä oli niin tuoreita, etteivät ne olleet vielä tulleet myyntiin. Kuvaa intoani, joka sitten helposti lopahtaa tällaisia pikku esteitä kohdatessaan.

Blogista ei ollut tietoakaan tämän paidan edetessä. Vasta kun minulla oli etu- ja takakappaleet sekä hihat neulottuina, blogi oli pystyssä. Äitini on nuorempana neulonut paljonkin villatakkeja ja -paitoja, ja kertoi yhdistäneensä kappaleet aina ompelukoneella. Epäilin omia käsinompelutaitojani, joten tätä oli pakko kokeilla!

Kappaleet nuppineuloilla yhteen ja menoksi!

Ostin kesällä kirppikseltä Gütermannin hiekanruskeaa ompelulankaa, ja vasta kotona tajusin sen olevan normaalia paksumpaa. Sopi tähän hommaan hyvin! Ompelin koneella olkasaumat sekä etu- ja takakappaleiden väliset sivusaumat. Vasta paljon sen jälkeen muistin, että minullahan on ompelukoneeseen myös yläsyöttäjä, josta olisi voinut olla iloa tässä puuhassa. Homma tosin sujui kohtalaisesti ilmankin. Saumat ovat hitusen kiharaisia, mutta enpä usko sen haittaavan.

Ihan siistihän siitä kuitenkin tuli..!

Kaulus ja helman resori neulottiin suoraan tähän tekeleeseen kiinni.

Hihojen ompelun päätin sitten kuitenkin hoidella käsin. Tein joskus innostuksissani kamalan villapaidan, jonka palaset yhdistin ilman minkäänlaista tietämystä, ja saumoista tuli järkyttävän paksut. Nyt päätin ottaa varman päälle ja jopa opiskelin oikeanlaiset pistot Debbie Stollerin Stitch´n Bitch – Neulojan käsikirjasta (jonka sain muiden käsityökirja-aarteiden mukana ihanalta ystävältäni, joka halusi siivota ne kirjahyllystään).

Alkuun sain aikaan vähän kummallista jälkeä (alempi puolikas, jos ette huomaa), mutta sitten se alkoi sujua.

Ihan kiva tuli sekä nurjalta...

...että oikealta puolelta. (Oliskohan tää vielä siistimpi, jos jaksaisi vielä kerran kostuttaa tai höyryttää..?)

Hihojen istuttaminenkin onnistui ihan kivasti Call the Midwifea katsellessa. Kainalo!

Valmiiiis! (Kiitti puolisolle kuvasta ja flunssalle uupuneesta ilmeestä.)

Arvatkaa, mitä puikoilleni hyppää tänään... Seuraava paita!!

Helma

Ompelukoneeni on huomattu! Ystävä pyysi palvelusta: viikonloppuna tarvitaan mekkoa, jonka helma on liian pitkä. Ja kun ystävä pyytää palvelusta, sanotaan tietysti JOO!

Eilen sain mekon ihmeteltäväksi. Kokeilimme sopivan pituuden, kahdeksan senttiä oli pätkäistävä pois. Ryhdyin tutkailemaan vuorellisen mekon kankaita ja saumoja.

Mekon päällikangas on toiseen suuntaan joustavaa puuvilla-elastaanisekoitetta ja helma vähän kellotyyppinen, eli pyöreähkö. Ajattelin ensin, että oikeanlevyinen suikale pätkäistään helmasta pois ja sen jälkeen helma taitetaan ja ommellaan. Vaan ei, helma olikin ommeltu vinokaitaleen avulla ja piilo-ommelta käyttäen, mikä varmasti onkin helpompi vaihtoehto tämän tyyppisen kankaan kanssa.

Vuorin käänne oli pelottavan kapea. Totesin kuitenkin, että jos olen onnistunut ompelemaan yhden mekon alusta loppuun, niin kyllä minä nyt yhden helmankin selätän.

Kaitale irti, helma katki...

...langanpätkät irti ja menoksi!

Olen ihmetellyt piilo-ommelta ja sen käyttökohteita pariin otteeseen, ja nyt pääsin kokeilemaan sitä oikeasti! Valitsin (mielestäni) ompelukoneen manuaalissa neuvotun paininjalan, mutta se ei sitten tainnutkaan olla oikea valinta... Naks! Vaihto siis takaisin normaaliin paininjalkaan. Valitsin tähän elastaania sisältävään kankaaseen jo aiemmin mainitun "trikoo tai muu hankala materiaali" -neulani, joka tuntui luistavan ihan kivasti. Piilo-ompeleestani ei nyt tullut ehkä maailman tasaisinta, mutta onnistuin kaiketi saamaan ompelista kyllin kapeat, joten eivät ne toivottavasti hirveän paljoa erotu helmasta mekon ollessa käytössä.

Vuorin jäykkään kankaaseen sain kapean, puolen sentin taitteen aikaiseksi silitysraudan avulla.

Ipodini kamera ei ole parhaimmillaan valkoisten asioiden kuvaamisessa, joten tyydytään nyt näihin vaihekuviin, lopputuloksesta ei kuitenkaan saisi selvää. :) Itsekseni totesin, että ylitin itseni mahtavasti, objektiivisesti arvioituna lopputulos lienee ok.

Ihania juhlia, Kaisa ja mekko!

Valmistujaiset! (Mekon ja minun)

Keväällä mielessäni kummitteli halu ommella mekko valmistumiseni kunniaksi. En kuitenkaan ole ommellut vaatteita kuin peruskoulussa opettajan opastuksella, joten usko omiin kykyihini oli jokseenkin horjuva. Pohdin, että mistä edes kuuluu hankkia kaavat. Sitten vastaani käveli kirjastossa Suuri Käsityö -lehden numero 3/2013, ja sitä selaillessani löysinkin tosi kivan näköisen mallin (nro 7). Ostin lehden itselleni ja Marimekon ystävämyynnistä hankin kankaan (ja sain ihanan ystävällistä palvelua, vaikka tehtaanmyymälä on aina kovin ruuhkainen ystävämyynnin aikaan). Valitsin Jenni Tuomisen sinisen Pikku jätski -kuosin. Valitsimme myyjän kanssa lopulta kolmesta vaihtoehdosta, ja hänen esitellessään kankaan leikkisänä totesin, että se lienee sopiva lastentarhanopettajan valmistujaismekkoon.

Oletin, että tummansinipohjaisen kankaan kanssa valitaan tummansininen vuorikangas. Eurokankaan myyjä kuitenkin valisti minua, että se saattaa kuultaa valkoisista kohdista läpi. Testasimme, ja tämä piti paikkansa. Valkoinen vuorikangas, siis. Ihmettelin, että miten tämmöisen kangaskasan nyt sitten saa ensin oikeanlaisiksi palasiksi ja sitten kursittua kokoon, mutta prosessiin päti sama kuin moneen muuhun asiaan – peruna kerrallaan. Seurasin lehden ohjeita kohta kohdalta, ja kaikki olikin aivan selkeää.

Mekossa on neljä muotolaskosta vyötärön paikkeilla. Kuten kuvasta näkyy, ne tuli ommeltua muutamaan otteeseen... Kuvaa otettaessa olin tainnut jo jonkun kierroksen purkaakin. Sinnikkyys kuitenkin kannatti, sillä mekko istuu kauniisti. Siitä huolimatta siinä on jokunen sentti pönäköitymisvaraa, mikä ei ole pahitteeksi.

Ompelin mekkoon elämäni ensimmäisen piilovetoketjun. Sitä varten oli toki hankittava piilovetoketjupaininjalka. Ilmankin olisi kaiketi pärjännyt, mutta nyt se on olemassa, ja ehkä kuitenkin helpotti ompelua jonkin verran (sitten kun n. puolen tunnin pähkäilyn jälkeen sain sen asennettua paikalleen oikein, paininjalkojen vaihto ei ole Janomen vahvuuksia) – tästä huolimatta tosin ompelin vetoketjunkin n. kolmeen kertaan. Ensin se ei liukunut kiinni, sitten se näkyi liikaa.

Uskalsin hieman jopa sooloilla yhdessä kohdassa. Lehden ohjeen mukaan muotokaitaleiden saumat jätettäisiin pääntiehen ja kädenteille ja niihin tehtäisiin aukileikkauksia. Mietin, että niistä voi tulla aika tönköt, sillä kangas on tukevaa, ja googlailin vähän. Päädyin tekemään siten kuin täällä ja leikkasin saumanvarat aivan kapeiksi.

Helman pituuden päättäminen tuntui todella vaikealta, mutta päädyin lopulta asettamaan sen kuvioiden mukaan. Varasin vissiinkin reilusti kääntövaraa, sillä vuorikangasta sainkin suikaloida vähän lyhyemmäksi ennen helman taittamista.

Ompelukoneeseeni kuuluu vakiovarusteena tällainen kirkas muovinen satiiniommeljalka (joka siis näkyy kuvassa aivan loistavan hyvin). Sen kanssa vuorikankaan ompelu sujui ihan mainiosti. Vasta helman käännettä varten tajusin vaihtaa erilaisen neulan koneeseen. Sain neulat kaupanpäällisiksi ostaessani koneen viime syksynä, ja olen kirjoittanut pakkaukseen "esim. trikoo tai muu hankala materiaali". Toimi eri hyvin myös vuorikankaan kanssa, jonka voisin luokitella "muuksi hankalaksi materiaaliksi". (Sainkin viime talvena tilkkutyökurssilla informaatiota erilaisista ompelukoneneuloista, ja näköjään oikeanlainen neula todella helpottaa ompelua!)

Eilen koitti vihdoin se suuri päivä, kun pääsimme mekkoni kanssa juhlimaan valmistujaisiani. Osallistuimme tiedekunnan järjestämään kukitustilaisuuteen yliopiston päärakennuksen juhlasalissa, enkä ollut varma, kummasta aikaansaannoksestani olen ylpeämpi, kandidaatin tutkinnosta vai ihan itse ommellusta mekosta! Kuva on otettu päärakennuksen vessassa. Aulassakin olisi ollut peilejä, mutta tämä tuntui jotenkin sopivammalta ympäristöltä :D

Päivä oli vähän viileä, joten hartioille kietaisin pari vuotta sitten morsiuspukuni asusteeksi virkkaamani huivin. Skool!