Nukenpeitto nro 4

Tein nukenpeiton, taas. Vein sen töihin, naapuriryhmään. Malli Aarnen & Carloksen esikkopeitto, langat niitä päiväkodin varastosta kaivettuja jämiä.

Luulenpa, että nukkehommat on siirretty hetkeksi syrjään. Puikoilla onkin vaihteeksi muita projekteja.

Intouduimme askartelemaan päiväkodin keittiöstä saaduista laatikoista hellan! Teimme induktiolieden ja uunin. Hellamme vaatii vielä tuotekehittelyä, sillä liukkaasta paperista leikatut punaiset pallukat levyjen keskeltä sekä säätönappulat "irtosivat" jo seuraavana päivänä (lue: pienet sormet nappasivat ne irti). Kokeilimme jesaria, puikkoliimaa ja erikeeperiä. Seuraavana vuorossa kontaktimuovi? Askartelu on niin parasta!

Nukenpeitto, taas

Meidän päiväkotiryhmällä on kolme nukkea, ja olen sitä mieltä, että jokaiselle täytyy riittää peitto. Tekemääni täkkiä ei lasketa, joten tässä vielä yksi virkattu peitto nukkevauvoille.

Päiväkodin varastosta löytyneet jämälangat tuntuvat riittävän vaikka mihin! Jo kerran kokeiltu Arnen ja Carloksen esikkopeitto oli niin kiva, että halusin tehdä siitä kirjavamman version.

Tällä kertaa tajusin, kuinka tämän peiton kulma kuuluu tehdä. Arnen ja Carloksen kirjassa kun ei ollut kaaviota siihen, ja minulla raksutti vähän hitaasti. Tästä peitosta tuli ainakin kulmien suhteen onnistuneempi kuin ensimmäisestä. Mallasin paloja isoäidinneliöpeiton päälle, jotta peitoista tulisi suunnilleen saman kokoiset.

Tykkään tästä mallista tosi paljon! Kukan keskustoja on kiva tehdä, sillä ne syntyvät vauhdilla, ja yhdistäminenkin on kivaa, kun se on sellaista epäjärjestelmällistä (ainakin minun tapauksessani). Yritin sommitella kukat mahdollisimman kirjaviksi siten, ettei saman väristä lankaa olisi kahdessa ihan vierekkäin olevassa kukassa.

Pieni mutkakin ehti matkaan tulla... Yhdessä kukassa oli vain yksitoista terälehden paikkaa, olin siis ensimmäisessä kerroksessa jättänyt yhden pitkän pylvään tekemättä. Yhhyy... Yhdistin tämän palan (tietysti iltamyöhällä) pikkuhiljaa viereisiin paloihin, kunnes tajusin virheeni. Piti purkaa melkein koko kukka, joka oli tietysti jo melkein kokonaan kiinni sieltä sun täältä. Sitten ryhdyin yhdistämään sitä väärin päin, mitä en kestä. Kaikkien palojen on oltava samoin päin! Uudestaan. Kolmas kerta toden sanoo? No ei, kuten kuvasta näkyy! Hyppäsin yhden vieressä olevan kukan terälehden yli. Yhdeltätoista illalla ei naurattanut yhtään... :D Kauhea pakkomielle – tämä on korjattava, tai en saa unta!

Nyt kokeilin tässäkin mallissa langanpäiden virkkaamista seuraavan kerroksen sisään. Vähän jännittää, että keksivätkö parivuotiaani kaivella langanpätkiä esiin, mutta kokeillaan. Saahan ne sitten piilotettua neulalla takaisin. Tämä yksi langanpää per kukka oli kyllä huomattavasti mukavampi päätellä kuin edellinen esikkopeitto.



Törmäsin jossain (ehkäpä jälleen Facebookin Virkkaus-ryhmässä?) tähän tapaan liittää työhön uusi lanka. Epäuskoisena käytin solmua useaan otteeseen tässä työssä, ja se tuntuu toimivan! Lisäksi se oikeasti on tosi huomaamaton.

Tein reunuksen Arnen ja Carloksen ohjeen mukaan, mutta virkkasin päälle vielä kerroksen kiinteitä silmukoita. Ilman niitä reuna näytti mielestäni jotenkin keskeneräiseltä.

Se siitä, ja pinkkiä Nallea piisaa edelleen!

Hmm. Nyt, kun katson tuota pientä kuvaa, niin nuo vaaleareunaiset kukat ovat kyllä ihan yhtenä ryhmänä, liian lähekkäin toisiaan. Ei se kai livenä näytä tuolta..?

Älkää palelko, nuket!

Kolmannen työviikon lopuksi se tapahtui. Flunssa selätti minut! Päivitettävää oli jo, mutta muutaman päivän pääni täytti ainoastaan räkä. Makasin kolme päivää sohvalla seuranani virkkuukoukku, joten päivitettävää kertyi lisää... Tässä viimeaikaiset tuotokset.

Päiväkodin varastosta löysin peiton, siis ihan oikean täkin. Kävin jyrsimässä siitä nukensänkyyn sopivan palan ja toin sen kotiin. Palan suoristaminen sujui – kuinkas muutenkaan – tilkkutyövälineiden avulla!

Varastosta löytyi myös lakana, josta sain leikattua vinokaitaletta (jonka käänsin toisella Japanista hankkimallani, leveämmällä vinokaitaleen kääntäjällä).

Eka reuna kiinnitetty. Ommel ei taas liene maailman siistein, mutta ajanee asiansa.

Mietin sitten ommellessani, että olisihan tuota roosaa kangasta voinut vetää koko peiton ympäri, kun näyttää vähän hassulta, että yhdellä sivulla on alkuperäinen valkoinen reunus. Siinä vaiheessa olin jo katkaissut kaitaleen, joten ajattelin, että olkoot.

Samasta söpösestä roosasta tuli oikea pussilakana peitolle, siinä on ne käsien reiätkin. Tiedättekös, peiton asentamista varten. (Öö?) (Kuvaa oli turha ottaa tästä vaaleasta kankaasta, ipodin kamera ei saanut siitä mitään selvää.) Lakanaan ompelin pussisaumat, sillä ajattelin, että tätä voi sitten hyvillä mielin reuhtoa vuosikaudet ilman, että kankaan reunat alkavat repsottaa.

Hahmotuskyky ei riittänyt alasaumaan ja kääntöaukkoon. Niinpä kääntöaukkoon jäi hassut taitteet. Naamioin korjausliikkeeni suunnitelmalliseksi pedagogiseksi ratkaisuksi. Nepparit! ...Eikun siis painonapit! Hienomotorinen harjoitus! Ehkä tämä myös hillitsee peiton kiskomista ulos pussilakanasta, koska sehän on luultavasti kaikista kivointa, mitä tällä esineellä voi keksiä. Tokana tulee vasta vauvojen peittely.

Valmis. Sänkytarvikkeista täytyy vielä ottaa kuva niiden autenttisessa ympäristössä. Ompelin myös aluslakanan sänkyyn, nyt on kaikenlaista tarpeellista kasassa. Peiton avulla ainakin yksi lapsi oppi ekoina päivinä jo sanan kapalo ja sen merkityksen. ("Laita taas se... kapolo... kapulo..." "Kapalo?" "Joo.") Käyttöön tuli heti!

Isoäidinneliöpeiton raakile esiintyi jo aiemmin blogissa. Sekin tuli valmiiksi! Halusin kokeilla palojen yhdistämistä ompelemalla, ja voin kertoa, että viimeiseksi kerraksi jäi. Hidasta kuin mikä! Ja miksei ne palat asetu?! Reuna näytti lopuksi tältä:

Loistava tilaisuus selata tätä ihanaa kirjaa (Edie Eckman, Minerva 2013):

Sieltä valikoitui pienen peiton reunukseksi malli nro 15.

(Japanista hankitut!!!) silmukkamerkit pääsivät käyttöön, tosin ne tekivät turhaa työtä, sillä vaikka laskin etukäteen taaarkasti, eivät silmukat siltikään menneet tasan. Eikä tuo näytä edes olevan tarkalleenottaen kulmassa. Viimeisessä kulmassa tajusin ainakin yhden tekemäni virheen, joka vaikutti siihen, että laskutoimitukseni eivät pitäneet paikkaansa (tai siis varmasti pitivät, mutta itse tekeminen kosahti). Eipä se tuossa mallissa mitään haitannut, ja sitä sai vähän venytettyä/tihennettyä, jotta kulma osui suunnilleen kohdilleen.

Valmista! Värit ovat tosiaan valikoituneet niistä, mitä jämäkasseista löytyi – kunnon mummopeittohan siitä tuli. Ja toinen lyhyt reuna piti virkata eri punaisella, mutta luonnossa se ei ole kirkuva, toisin kuin kuvassa.

Tässä vaiheessa flunssa iski todella päälle, ja seuraava suunnitelma sopi tilanteeseen. Tämä oli nimittäin helppo kuin mikä tehdä.

Jokin aika sitten ystäväni antoi minulle tämän keskeneräisen huivin ja sanoi, että "pura toi ja tee sinne sun päiväkotiin jotain". Minä tein työtä käskettyä, näin tämän silmissäni jo isoäidinraitana. Ainoa kokonainen kerä, joka päiväkodin varastosta löytyi, tulisi päätymään samaan projektiin. Pinkki Nalle & sateenkaari-isoäiti, mahtavaa!

Pakko lisätä tähän väliin, että pääsin myös ensimmäistä kertaa käyttämään bling bling -koukkuani! Sain sen joskus jostain Novitan tapahtumasta. Tämän herkullisen langan kanssa ne olivat varsinainen flunssantorjujapari. Facebookin Virkkaus-ryhmän linkeistä löysin yhden ohjeen "mummoraidalle". Tämän paksun langan kanssa kuitenkin virkkasin ekan kerroksen pylväät joka neljänteen ketjusilmukkaan ja tein kaikkien pylväsryhmien välille yhden ketjusilmukan, kuten tavallisen isoäidinneliöiden sivuillakin. Olisi muuten tullut aika tukkoinen lopputulos.

Tässä sateenkaariraidat! Virkkasin pinkillä kiinteitä silmukoita peiton ympäri ja viimeistelin nirkkoreunuksella. Lopputuloksesta en sitten vissiin räkäpäissäni tajunnut ottaa kuvaa, mutta ehkä te kestätte sen.

Ja mitähän tästä vielä syntyy?

(Sori megapostaus. Ja onnittelut, jos jaksoit selata tänne saakka!)

Työnarkomaani?

Heti ensimmäisen työviikon päätteeksi toin töitä kotiin. Oma ryhmätilani on tosi vaiheessa, ja aloitin savottani nukensängyn tarvikkeista. Tongin päiväkodin varastosta kaikenlaisia tarvikkeita, jotka toin viikonlopuksi kotiin.

Ohuesta vaahtomuovista leikkasin patjan nukensänkyyn. Pala ei ollut tarpeeksi leveä, joten harsin lisäsuikaleen vaahtomuovipalaan ja sain patjasta oikean kokoisen.

Vanhasta lakanasta tein päällisen patjalle. Ompelin sen vaan ronskisti kiinni. Lopputulos ei ole kaunis, mutta ajatuksena olisi ommella vielä erikseen aluslakana, jonka voisi pedata patjan päälle. Jos löytyisi joku kivemman värinen kangaskin, tässä on vähän sairaalatunnelma...

Kangastilkusta ja vanusta syntyi viidessä minuutissa tyyny. Ompelin siihen ihan oikean tyynyliinan, jossa on tuo taitekin. Pedagoginen tausta-ajatukseni oli, että tyynyn pujottaminen tyynyliinaan on eri hyvää motorista harjoitusta, haa!

Päiväkodin varastosta löytyi kassillinen jämälankoja, jotka kiilto silmissäni nyysin antaakseni niille paremman elämän. Lajittelin ne heti perjantai-iltana paksuuden mukaan kolmeen kasaan ja kävin ohuimpien lankojen kimppuun.

Isoäidinneliöitä on nyt sänkyyn sopivan peiton tarpeiksi, tuo yksi kolokin on jo kuvan ottamisen jälkeen täytetty. Ehkä nuket pääsevät peiton alle pötköttelemään jo ensi viikolla..?

Työavaimet tuottivat minulle ensimmäisellä viikolla päänvaivaa erityisesti hamepäivinä. Avainnauhakin puuttui tältä opelta! Sellaisen askartelin sunnuntai-illan turhautumiseni keskellä. (Tuleva työviikko jänskättää..!)

Jostain muinaisesta työpaikasta pelastin joskus ylimääräisiä avainnauhoja, ja nyt sellainen pääsi mukaan tähän projektiin. Irrotin siitä oleelliset osat ja liitin omaan versiooni. Leikkasin kahdesta erilaisesta kankaasta kaitaletta, jonka kääsin Japanista ostamallani vinokaitaleenkääntäjällä.

Se oli sinänsä ihan näppärä väline, mutta kaitaleet olisivat voineet olla leveämpiä, sillä ainakin tottumattomalla käyttäjällä reunat luiskahtivat helposti vinoon, ja joissain kohdissa käänne oli vähän turhan kapea...

Elokuun ilta yllätti, ompelukoneen ääressä oli tosi pimeää, mikä vaikeutti tämän luirun ompelemista entisestään... En ole varma, kestääkö lopputulos päivänvaloa. Menin vielä valitsemaan mustan langan kirkkaan oranssinkeltaiselle kankaalle... Sauma kiemurtaa järkyttävän ruman näköisenä, mutta ehkä tämä kapistus kuitenkin ajaa asiansa.

Uuden elämäntilanteen aiheuttama hyperaktiivisuus on ainakin tänä viikonloppuna kanavoitu johonkin suht järkevään toimintaan, hurraa!

S:n keijupeitto

Minulla on noin vuoden ajan ollut ilo hoitaa vallan mainiota 3-vuotiasta kerran viikossa. Olemme lähinnä leikkineet, ja lempileikkien joukossa ovat olleet mm. syntymäpäiväjuhlat (leikki keskittyy tarjoilujen esillelaittoon), eväsretki (sama kuin edellinen, mutta ensin pakataan) ja uusimpana keijuleikit. Hoitosuhteemme alkoi olla lopuillaan ja käsityöintoni takertui tähän seikkaan jo viikkoja sitten. S:lla on monta ihanaa pikkupeittoa, joiden päälle on hyvä levitellä herkkuja. Kun löysin Arnen & Carloksen Neulo kesä kotiisi -kirjasta (Nemo 2013) esikkopeiton ohjeen, päähäni pälkähti, että tässä olisi suloisen keijumainen lisä S:n peittojen joukkoon.

S:n lempiväri on vaaleanpunainen, sitä piti siis olla mukana. Arkistoistani löytyi kerä Novitan Woolia (vyötteestä päätellen vissiin aika kauan säilötty), loput kävin ostamassa Lankamaailmasta. Gjestalin juuri sopivan paksuinen Maija-lanka sattui olemaan tarjouksessa, sitä tuli mukaan kolme kerää eri väreissä. (Mikä ihana värivalikoima! Olisin saattanut vähän innostua, jos olisin ollut rahoissani.) Ehkä siitä ei ollut keltaista, sillä se on Vikingin Frøyagarnia, hmm. Tässä yhdistelmässä on jotain S:n lempparia, jotain iloista, jotain rauhoittavaa, näin asian pähkäilin.

Jokaisessa kukassa on kolmea eri väriä, joista viimeinen lisätään vasta paloja yhdistettäessä. Tämä oli sikäli ihana työ, että se tuntui etenevän vauhdilla, kun näitä esikonalkuja syntyi todella nopeasti. Pyrin tekemään kaikenlaisia väriyhdistelmiä.

Palojen mallailua. Ajatuksenani oli aluksi laittaa kaikkia värejä sikin sokin, mutta mieleni pyrkii aina pitämään jonkinlaista säännönmukaisuutta yllä, joten päätin sittenkin käyttää palojen yhdistämiseen vain kahta väriä ja asetella ne raidoiksi. Palojen asettelu vaati pientä mietiskelyä ja siirtelyä, sillä en halunnut, että keskimmäinen ja uloin kerros olisivat samaa väriä tai että samanlaiset palat olisivat vierekkäin.

Palojen yhdistäminenkin kävi kohtuullisen nopeasti. Tämä oli kyllä kiva malli virkata! Valmista tuli, eikä tullut edes kiire! Vaan sitten...

Terveiset takapuolelta! Jokaisessa palassa on KUUSI langanpätkää pääteltävänä. Ai niin, inhoan päättelyä (kuka ei). Sen sain päätökseen viimeisenä iltana ennen lahjan luovutusta. Päättely hoituu vain pakon edessä.

Arnen ja Carloksen ohjeet olivat hiukan leväperäiset, ehkäpä he kannattavat luovuutta enemmän kuin pedanttiutta. Yritin tihrustaa valokuvista, kuinka he ovat tehneet peiton reunat ja kulmat, mutta tämä ei kyllä taida olla samanlainen. Eikä vissiin ole tarviskaan. Kulmat olisivat olleet enemmän mieleeni suorempina, mutta eihän minun tätä tarvitse katsella, heh. Mielestäni peitto kaipasi vielä reunoja. Jos vaaleanpunaista olisi riittänyt, olisin virkannut ne sillä. Olisikohan tullut överit, ehkä parempi näin.

Valmis! Vastaanottaja nimesi tämän Nelli-keijun syntymäpäivälahjaksi, toivottavasti peitto inspiroi siis uusiin kivoihin leikkeihin.

Hyvää juhannusta!