Päiväkodin varastosta löysin peiton, siis ihan oikean täkin. Kävin jyrsimässä siitä nukensänkyyn sopivan palan ja toin sen kotiin. Palan suoristaminen sujui – kuinkas muutenkaan – tilkkutyövälineiden avulla!
Varastosta löytyi myös lakana, josta sain leikattua vinokaitaletta (jonka käänsin toisella Japanista hankkimallani, leveämmällä vinokaitaleen kääntäjällä).
Eka reuna kiinnitetty. Ommel ei taas liene maailman siistein, mutta ajanee asiansa.
Mietin sitten ommellessani, että olisihan tuota roosaa kangasta voinut vetää koko peiton ympäri, kun näyttää vähän hassulta, että yhdellä sivulla on alkuperäinen valkoinen reunus. Siinä vaiheessa olin jo katkaissut kaitaleen, joten ajattelin, että olkoot.
Samasta söpösestä roosasta tuli oikea pussilakana peitolle, siinä on ne käsien reiätkin. Tiedättekös, peiton asentamista varten. (Öö?) (Kuvaa oli turha ottaa tästä vaaleasta kankaasta, ipodin kamera ei saanut siitä mitään selvää.) Lakanaan ompelin pussisaumat, sillä ajattelin, että tätä voi sitten hyvillä mielin reuhtoa vuosikaudet ilman, että kankaan reunat alkavat repsottaa.
Hahmotuskyky ei riittänyt alasaumaan ja kääntöaukkoon. Niinpä kääntöaukkoon jäi hassut taitteet. Naamioin korjausliikkeeni suunnitelmalliseksi pedagogiseksi ratkaisuksi. Nepparit! ...Eikun siis painonapit! Hienomotorinen harjoitus! Ehkä tämä myös hillitsee peiton kiskomista ulos pussilakanasta, koska sehän on luultavasti kaikista kivointa, mitä tällä esineellä voi keksiä. Tokana tulee vasta vauvojen peittely.
Valmis. Sänkytarvikkeista täytyy vielä ottaa kuva niiden autenttisessa ympäristössä. Ompelin myös aluslakanan sänkyyn, nyt on kaikenlaista tarpeellista kasassa. Peiton avulla ainakin yksi lapsi oppi ekoina päivinä jo sanan kapalo ja sen merkityksen. ("Laita taas se... kapolo... kapulo..." "Kapalo?" "Joo.") Käyttöön tuli heti!
Isoäidinneliöpeiton raakile esiintyi jo aiemmin blogissa. Sekin tuli valmiiksi! Halusin kokeilla palojen yhdistämistä ompelemalla, ja voin kertoa, että viimeiseksi kerraksi jäi. Hidasta kuin mikä! Ja miksei ne palat asetu?! Reuna näytti lopuksi tältä:
Loistava tilaisuus selata tätä ihanaa kirjaa (Edie Eckman, Minerva 2013):
Sieltä valikoitui pienen peiton reunukseksi malli nro 15.
(Japanista hankitut!!!) silmukkamerkit pääsivät käyttöön, tosin ne tekivät turhaa työtä, sillä vaikka laskin etukäteen taaarkasti, eivät silmukat siltikään menneet tasan. Eikä tuo näytä edes olevan tarkalleenottaen kulmassa. Viimeisessä kulmassa tajusin ainakin yhden tekemäni virheen, joka vaikutti siihen, että laskutoimitukseni eivät pitäneet paikkaansa (tai siis varmasti pitivät, mutta itse tekeminen kosahti). Eipä se tuossa mallissa mitään haitannut, ja sitä sai vähän venytettyä/tihennettyä, jotta kulma osui suunnilleen kohdilleen.
Valmista! Värit ovat tosiaan valikoituneet niistä, mitä jämäkasseista löytyi – kunnon mummopeittohan siitä tuli. Ja toinen lyhyt reuna piti virkata eri punaisella, mutta luonnossa se ei ole kirkuva, toisin kuin kuvassa.
Tässä vaiheessa flunssa iski todella päälle, ja seuraava suunnitelma sopi tilanteeseen. Tämä oli nimittäin helppo kuin mikä tehdä.
Jokin aika sitten ystäväni antoi minulle tämän keskeneräisen huivin ja sanoi, että "pura toi ja tee sinne sun päiväkotiin jotain". Minä tein työtä käskettyä, näin tämän silmissäni jo isoäidinraitana. Ainoa kokonainen kerä, joka päiväkodin varastosta löytyi, tulisi päätymään samaan projektiin. Pinkki Nalle & sateenkaari-isoäiti, mahtavaa!
Pakko lisätä tähän väliin, että pääsin myös ensimmäistä kertaa käyttämään bling bling -koukkuani! Sain sen joskus jostain Novitan tapahtumasta. Tämän herkullisen langan kanssa ne olivat varsinainen flunssantorjujapari. Facebookin Virkkaus-ryhmän linkeistä löysin yhden ohjeen "mummoraidalle". Tämän paksun langan kanssa kuitenkin virkkasin ekan kerroksen pylväät joka neljänteen ketjusilmukkaan ja tein kaikkien pylväsryhmien välille yhden ketjusilmukan, kuten tavallisen isoäidinneliöiden sivuillakin. Olisi muuten tullut aika tukkoinen lopputulos.
Tässä sateenkaariraidat! Virkkasin pinkillä kiinteitä silmukoita peiton ympäri ja viimeistelin nirkkoreunuksella. Lopputuloksesta en sitten vissiin räkäpäissäni tajunnut ottaa kuvaa, mutta ehkä te kestätte sen.
Ja mitähän tästä vielä syntyy?
(Sori megapostaus. Ja onnittelut, jos jaksoit selata tänne saakka!)
