Eskariavaimenperä

Blogin perusteella en ole tehnyt kesän aikana käsitöitä laisinkaan, mutta totuus on, että alkukesän väsymys pakotti pitämään blogitaukoa, ja sitten kun raportoitavat projektit kertyivät, muutuin aikaansaamattomaksi.

Elokuu edustaa minulle vahvemmin uutta ja alkua kuin vuodenvaihde. Elokuussa alkaa koulu ja harrastukset. Loman jälkeen voi tarttua arkeen tiukasti ja päättäväisesti, tai ainakin sopii yrittää. :D

Itse vaihdoin työpaikkaa ja hankin kärkitossut, uutta siis piisaa sekä töissä että harrastuksissa. Pieni iso kummityttöni aloitti tällä viikolla eskarin, ja halusin antaa hänelle kannustukseksi jotain pientä. Päädyin avaimenperään, jonka voi vaikka kiinnittää eskarireppuun.

Leikkasin huovasta (tai siis oikeastaan tämä on kyllä polyesteria tai vastaavaa, mutta näyttää huovalta) a-kirjaimen sekä pyöreän läpyskän, jonka on tarkoitus esittää nappia. Hahmottelin muodot ensin paperille.

Leikkasin valitsemastani kankaasta pienet palat, sekä kiinnisilitettävästä tukikankaasta avaimenperän kokoisiksi muotoillut palat. Silitin tukikankaan kiinni kankaaseen.

Haastavin osuus oli "huopa"palasten ompeleminen käsin kiinni kankaaseen. Näin sain tähän projektiin sen ällöämäni _käsityön jäljen_... Käsin ommeltujen tikkien tulisi ehdottomasti näyttää erehdyttävästi samalta kuin tehdasmassatuotannon tuottamat konetikkaukset :D

No, a näyttää a:lta ja nappikin ehkä jonkun silmään napilta...

Leikkasin kankaat muotoonsa sekä taittelin ja ompelin kankaasta lyhyen nauhan avainrengasta varten.

Ompelin avaimenperän kasaan niin, että nauha jäi ompeleen väliin.

Täyttöaukosta vanut sisään, ja kököillä pistoilla (voihan käsityön jälki sentään!) aukko kiinni.

Avainrengas lenkkiin kiinni, ja valmista tuli!

Pieni kortti mukaan.

Paljon onnea eskaritielle kaikki pienet isot eskarilaiset! Hyvää kouluvuotta kaikille koululaisille, sekä erityisesti opeille :)

Tuplamaisterin valmistujaispussukka

Ystävä valmistui toistamiseen maisteriksi. Tilaisuus kaipasi pikaisesti valmistuvaa lahjaa, sillä tämäkin ope on ollut toukokuun lopun kunniaksi puhki. (Niin puhki, että tämän tekstin postaamiseen meni viikko...)

Aiemmin hyväksi havaittu pussukka nousi mieleen. Väsynyt pää virkistyi taas omia kangasvarastoja penkoessa. Muut välineet tosin olivat vähän "hukassa" keväisen "järjestelyn" jäljiltä... Lopulta kaikki tarvittava löytyi.

Erään Helmin tekstaaman mahtavan ja rohkaisevan kangasmerkin hankin joulumyyjäisistä. Tämä lausahdus sopii pussukan omistajalle mainiosti. Ystäväni on niin ihailtavan viisas, että toivon hänen lukevan tämän ennemminkin toteamuksena ja muistutuksena kuin kannustuksena <3

Silitin merkkiin tukikankaan kiinni ja kanttasin siksakilla. Ohuen kankaan kanssa tämä oli vähän hankala vaihe (kun neula jäi jumittamaan, hengitin syvään, luin tekstin ja mietin, että melkein jopa pystyn tähänkin!). Paikkailin paikoin kehnoa jälkeä ompelemalla merkin käsin kiinni.

Lankana käytin huippua pätkävärjättyä ompelulankaa (no siis Japanista jälleen).

Pussukan sisään hankin vielä lahjakortin. Onnea, tuplamaisteri S!

Pyörän kori nettipiuhasta

Vihdoin esittelen viimeisimmän valmistuneen projektini, joka on ollut nyt muutaman viikon käytössä.

Pyörässäni oli ostettaessa hieno olkikori. Nopsalta saa kuulemma samanmallisia metallisia koreja, mutta nämä punotut versiot myydään ainoastaan pyörien kanssa (ainakin minulle näin kerrottiin muutamia vuosia sitten, kun hankin pyöräni). Huomattavan kauan olen elänyt korin kanssa, jonka pohjassa on maitopurkin mentävät reiät. Ei kovinkaan käytännöllistä!

Sain aika päivää sitten idean, että voisin korin uudistamista varten purkaa erilaisia johtoja, sillä niiden sisästä löytyy aina kaikenlaista jännää. Totesin, että nettipiuhoja on helpointa kerätä, sillä ihmisillä on niitä aina ylimääräisinä. Kokosin reilut kerät jo pari vuotta sitten, ja piuhojen purkamisenkin aloitin, mutta sitten projekti jäi hautumaan...

Nyt päätin skarpata ja saada täksi pyöräilykaudeksi itselleni ehjän korin. Nettipiuhan sisällä on neljää eriväristä lankaa. Päätin käyttää kaikkia värejä, sillä muuten johtoa olisi saanut purkaa hirveitä määriä. Oli sivumennen sanoen vähän raskasta puuhaa! Leikkasin johdon auki mattoveitsellä ja kerin langat erilleen.

Kunhan olin tarpeeksi töllistellyt ja kuvannut koria työjärjestyksen selvittämiseksi, purin kuivuneet ja katkeilevat oljet pois.

Sähkärin teipillä merkkasin muistiin, kuinka monta loimea kuhunkin kohtaan tulee. Mustalla teipillä kiinnitin lankojen päät runkoon.

Sitten vain punomaan!

Alkuvaihe oli kivoin, kun sai vähän pähkäillä tehdessään.

Korin reunoihin meni paljon lankaa. Aikaakin kului reilusti niin, että taustalla ehti pyöriä kaikki Netflixistä löytämäni The Baby-sitters Clubit :D (Siis niistä on kuvattu sarja!!! Olisinpa tiennyt joskus 20 vuotta sitten!)

Lopulta kori valmistui! Tykkään räsymatto-fiiliksestä, joka siihen tuli.

Vajaaksi pakatut kangaskassitkin pysyvät taas kyydissä mukana. Jesh!

Kiitokset piuhoja lahjoittaneille :D

Neljä sukkaa neljään jalkaan

Neuloin nämä junasukat jo alkuvuodesta ystävän kaksosille odottamaan heidän saapumistaan. Olivat muuten ensimmäiset junasukkani! Minusta on kivaa tehdä juttuja lahjaksi, sillä ajatukset lähtevät aina kulkemaan kohti lahjansaajaa. Lahjojen tekemisestä saa itsekin iloa, kun ajattelee tärkeää ihmistä lähellään. Näitä tehdessä ehdin lähettää monen monta lämmintä ajatusta odottajan suuntaan.

Lanka on pehmoista Vikingin Baby ullia, sävyt jotain muuta kuin kuvassa :D

Tällä viikolla pääsin sitten ihmettelemään viikon ikäisiä nyyttejä. Yritin ottaa kuvan mallatakseni kokoa: koko koipi mahtuu sukkaan. Se vaan oli vikkelä maidonhimoinen koipi!

Tuoreet vanhemmat olivat saaneet kauniita onnittelukimppuja. Lämpimiä värejä, lämpimiä sukkia!

Nämä sukat lämmittävät toivottavasti vielä ensi talvenakin!

Lempivillatakki

Viime kevään kädentaitomessuilta Helsingistä löysin ihanan villatakin ohjeen. Koska ohjeessa mainittua lankaa ei löytynyt suomalaisista kaupoista, päätin kerrankin panostaa oikeanlaisen langan valintaan, ja tein jopa kunnon testitilkut parista eri langasta. Päädyin ohjeeseen suht sopivaan Hjertegarnin Alpaca Silk -lankaan, joka on unelmanpehmeä sekoitus alpakkaa, merinovillaa ja silkkiä. Kerroksia jouduin lisäilemään tasaisin välein ohjeeseen verrattuna, jotta kappaleista tuli kyllin korkeat. Ja vihdoin, yhdeksän kuukautta ensimmäisten silmukoiden luomisesta, se on valmis! (Pohtiessani langanmenekkiä en ollut tajunnutkaan, että painoa enemmän on merkitystä metreillä. Niinpä saan langoista vielä huivin tai muuta kivaa :D)

Tämä villatakki on ihanan simppeli, eikä tehdessä tarvinnut ommella kuin olkasaumat sekä hihat kiinni ja paikoilleen. Siitä huolimatta, ahkeran neulomisen jälkeen, etu-/takakappaleeni vietti hyvän aikaa tässä tilassa... Ainakin se asettui aloilleen, heh.

Leveän kauluksen silmukat poimitaan etukappaleen reunoista.

Sen neulominen vei noin kuukauden illat, ja kun se tuli valmiiksi, totesin kauluksen kiristävän. No niin! Hermojani kiristi vähintään saman verran.

Purkaminen ei vienyt kuukautta.

En ole enää varma, vannonko enää hehkuttamani taikasolmun nimeen... Toivon, että solmu petti tässä kohtaa, koska tein sen kerran väärin, tai koska se ei sovi joustinneuleeseen... Tämä takki sisältää nimittäin solmuja muutamankin. Lisää purkamista! Kun kaulus vihdoin valmistui, olin valmis heittämään koko työn jorpakkoon. Se saikin levätä pari-kolme kuukautta omissa oloissaan odottamassa kokoamista.

Hihat neuloin pyöröpuikoilla yhtaikaa rinnakkain. En käsitä, kuinka olen joskus tullut toimeen ilman Knitpron pyöröpuikkosettiä! Ainakin tässä työssä se oli ehdoton. Kauluksen yksi kerros on yli puolitoistametrinen, ja pyöröpuikko jatkettavalla kaapelilla oli eri kätevä tässä.

Lopulta päätin koota koko homman. Aloitin hihoista... ja homma jäi taas muhimaan. Ei se yhdistäminen kai oikeasti ole niin rankkaa, mutta jostain syystä muka rasittavaa. Myös molemmat hihat päädyin istuttamaan pariin kertaan, sillä kerroksia ei tietenkään ollut täsmälleen saman verran molemmissa kappaleissa, ja niitä piti vähän asetella. Molemmat olkasaumat ovat vähän rutussa selän puolelta, mutta kaipa ne asettuvat käytössä. Taidan olla se, jota rutut häiritsevät eniten, ja minunhan ei tarvitse niitä katsella, haa!

Helma lerpatti rumasti, mutta asettui viimeisen kostutuksen jälkeen.

Valmis!

Tähän voisi kaiketi askarrella vielä vyön tai jonkinmoisen nappikiinnityksen, jos haluaisi. Minä pidän yleensä kaikkia takkimallisia neuleita auki, joten en taida tarvita semmoisia. Ihana, simppeli, lämmin, pehmoinen lempivillatakki!

Housujen paikkaamista

Voihan voi, kaapissa on muutamatkin housut, mutta housunpolvet joutuvat koville päiväkodissa! Polvessa on siis reikä.

Mietin, onko oikeaoppista tapaa paikata housuja. Ainakin googlaamalla löytyi mainio vinkki, että housut kannattaa ratkoa sivusta auki. Ilman tätä olisin saattanut kokeilla ujuttaa lahkeen ompelukoneeseen ja sen sijaan ratkoa hermoni.

Toisessa polvessa oli reikä, toinen oli muuten vain kulunut. Päätin varmistella hommaa, ja ompelin housujen sisäpuolelle paksusta farkusta paikan. Reijän kohdalle tuli vähän lisäompeleita.

Ratkotun sivusauman kautta ompeleminen kävi suht helposti.



Valitsin söpöyslinjan, eli MANSIKOITA! Hahmottelin kaavapaperille sopivan kokoisen paikan muodon. Taitoin sen vielä neljään osaan, jotta sain trimmattua siitä symmetrisen. Leikkasin paikan kokoiset palat kiinnisilitettävästä tukikankaasta ja silitin ne valittuun kankaaseen kiinni.

Hahmottelin kangaskynällä paikan ääriviivat kankaan oikealle puolelle, sillä en yleensä onnistu saamaan ompeleen nurjasta puolesta yhtä siistiä kuin oikeasta. Sitten surautin tiheällä siksakilla paikan ympäri.

Leikkasin paikan irti mahdollisimman läheltä ommelta. Neulasin kiinni housuun ja ompelin ympäri.

Sivusaumat vielä kiinni ja ta-daa! Päivän testikäytön jälkeen totean, että paikat voisi ommella ympäri kahteen kertaan. Sijoitin ompeleen mahdollisimman lähelle reunaa, mutta meni parissa kohtaa vähän liiankin likelle, joten molemmat paikat irvistävät vähäsen. Mutta iloiseksi tulin silti, ja olo on kuin olisi saanut upouudet housut!

Neulomisen parhaus

Tämänpäiväinen Hesari muistutti neulomisen hyödyistä. Neulominen tosiaankin rauhoittaa ja lievittää stressiä. (Joskus tosin voi käydä niin, että tämän rentouttavan toiminnan jälkeen iskee stressipiikki, jos asiat ovat esim. menneet päin honkia... Sitten täytyy vain ajatella, että se oli mukavaa, ja nyt kun vähän puran, saan tehdä sitä lisää.)

Numero 3 sai minut iloitsemaan käsityökerhostani.

Ensin ihmettelin, kuinka voin olla näin lahopää neulomisharrastuksestani huolimatta, mutta neulomisharrastusta onkin jatkettava muutama kymmenen vuotta ennen kuin muistiparkani hyötyy siitä. Odotellessani taidan kaivaa kutimen esiin!