keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Vaatimaton aloitus

Käsityöblogi, joka aloittaa askartelemalla. Ei se mitään!

Tykkään kovasti askarrella. Varsinkin leikkaamisesta ja liimaamisesta pidän, kollaasimeiningeistä. Askartelen kuitenkin harvoin itselleni, yleensä teen kortteja tarpeeseen ja ne annan tietysti pois. Joskus harvoin muistan napata onnistuneista kuvan, mutta nyt voinkin tallentaa ne tänne. Vaikka tarkoitukseni on oikeastaan keskittyä käsitöihin, taidan kuitenkin laittaa tänne kaikkea, mikä liittyy käsillä tekemiseen ja ehkä myös kaikkea nähtyä, mistä itse saan inspiraatiota. Päätarkoituksena on innostaa itseä tekemään kaikkea kivaa.

Olin huhtikuun harjoittelussa eskariryhmässä. Oli melko hektistä aikaa se, enkä ehtinyt askartelemaan lapsosille korttia. Lupasin kuitenkin lähettää heille postia vielä tässä keväällä. Toteutin aikeeni, se oli kivaa. Kevään mielikuvituskukkaset puhkesivat.




Löysin soman runon, jonka ajattelin sopivan heitille, kun olivat juuri ryhtymässä istutuspuuhiin.

Postauksiin pitäisi varmaan laittaa vakiopahoittelut kuvista. Kuvaan iPod Touchillani, eikä se useinkaan kykene kamalan hyviin suorituksiin. Täten tiedossa rakeisuutta, epätarkkuutta ja vääriä värisävyjä. Tähtäimessä on uusi kamera ehkä joskus syksyllä tai talvella, siihen saakka saamme kaikki vain yrittää kestää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti