perjantai 27. syyskuuta 2013

27. 30 vuotta

Täytän ensi vuonna 30. Terhi oli ottanut inspiraatiokuvaansa mukaan vanhan omakuvan. Minä ajattelin ensin kaivaa jostain kuvan itsestäni lapsena. En jaksanut työviikon päätteeksi, joten yritin kuvata itseni sellainen ilme kasvoilla kuin lapsuudenkuvissa usein on: hillitön virnistys. Tajusin kuitenkin muutaman kuvan jälkeen, että väsyneitä silmiäni ei voi olla huomaamatta. Tässä siis melkein kolmekymppinen perjantai-iltana noin kello yhdeksän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti