torstai 13. maaliskuuta 2014

Kameleontti Rontti

Kökötän kotona vailla ääntä. Mitäs tässä siis muutakaan kuin päivittää blogia neulomisen lomassa.

Olin taannoin töiden puolesta mahtavassa musiikkikoulutuksessa, josta pääsen pian nauttimaan vielä toisen puoliskon. Opin siellä kivan leikin, jossa yhdistyy värien, käsitteiden ja rytmin oppiminen. Leikissä lauletaan kameleontti Rontista, ja olihan sellainen Rontti saatava jostain ennen kuin leikkiä pääsi leikkimään.

Etsin googlella pari hyvää sivukuvaa kameleontista ja piirsin niitä yhdistelemällä kaavapaperille kameleontin profiilin. Hännän piirsin kaarevaksi, jotta se olisi helpompi saada kiemuralle.


Syksyisestä Marimekon ystävämyynnistä löytynyt kangas tuntui aivan täydelliseltä kameleonttikankaalta.

Huovasta mallasin kameleontille harjaksen, jonka ompelin toiseen kangaspalaan kiinni ennen puoliskojen ompelemista yhteen.


Piippurassia ehdottomasti jalkoihin! Kameleontti voi sitten kiipeillä taivuteltavilla jaloillaan. Takajaloista tein pidemmät kuin etujaloista. (Näitä kangaspötkylöitä oli muuten tooosi rasittava kääntää ompelun jälkeen...)


Ensimmäinen ajatus oli puolata kumilankaa koneeseen ja rypyttää häntä siten. Ompelulaatikossani kuitenkin oli vain paksumpaa kuminauhaa, joten ompelin sen epämääräisesti siksakkaamalla kankaaseen kiinni. Toivottavasti se pysyy paikoillaan käytössä...


Jalat törröttämään selästä ulos, ompelu ympäri.


Kameleontti tarvitsee tietysti mulkosilmät. Niitä varten leikkasin kaksi ympyrää, jotka rypytin reunoistansa...


...keskelle ompelin pienen mustan helmen silmäksi, sisälle vanua...


...ja sitten käsin ompelemalla mulkosilmät paikoilleen. Koko tyyppi vielä vanua täyteen. Viime silauksena tyyppi kiinni käsin ompelemalla ja harjaksen parturointi siistiksi.




Ja morjensta vaan!


Tyypistä taisi tulla aika vakuuttava, sillä yksi lapsosista vähän pelkäsi Ronttia.  Lopulta kaikki halusivat kovasti koskea sitä. Aika kiehtova Rontti! Ja nyt odotan täällä kotona äänen palautumista, että päästäisiin leikkimään Rontin kanssa lisää!


6 kommenttia:

  1. Hieno rontti! Sitten kun vielä tietäisi laulun niin voisi itsekin tehdä ja laulaa :) nyt ajattelin viedä lapasprojektin loppuun, ennen kun liika lämpö valtaa alaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnistui kyllä yli odotusten :)
      Laulu ja leikki on kouluttajan itsensä kehittämiä, enkä tiiä, onko niitä julkaistu missään. Mutta jos joskus nähdään, niin opetan sullekin :D
      Eikös tässä oo jotain takatalvea povattu? Ehkä lapasille on vielä käyttöä :)

      Poista
  2. Vitsi sä oot kyllä taitava. Tää on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Janina! Itse sanoisin ehkä ennemmin, että ennakkoluuloton :D Jos ajattelis liikaa ennen kuin ryhtyy tekemään, voisi todeta, että en mä varmaan osaa. Pitää vaan tehdä ja pohtia vasta kun ongelma tulee eteen.
      ...Hmm... osaisinpa soveltaa tätä ajattelua muillekin elämänalueille kuin käsitöihin... :D

      Poista
  3. Kameliontti rontti sylissä matkustaa, minkä värinen rontti( sun) sylissä olla saa? Oisko jotenkin näin?

    VastaaPoista
  4. Hei ihanat! Ystäväni oli bongannut blogisi ja laittoi mulle linkin. Tänään julkaistiin "Piisejä Pirpanoille" laulukirja, jossa on nyt julkaistu lauluni Kameleontti Rontti (s.16). Kirjaa voi tilata Vamo ry:n nettisivuilta. Ihana tuo Kameleontti ❤️ T. Mirkka Rouhio

    VastaaPoista