Vauhdissa mukana

Minulla on jonkinmoinen ongelma saada käsityö valmiiksi. En ole varma, mistä on kyse. Minusta on mukavaa, että jotain on meneillään. On turvallista, että sama työ on odottamassa, kun katselen telkkaria. Minun ei tarvitse ryhtyä tavaamaan uutta ohjetta. Yleisemminkin taidan kokea tekemisestä toiseen siirtymisen epämukavaksi. Siksi teen harvemmin käsitöitä omaan käyttööni – ne eivät tahdo valmistua, jos joskus aloitan niitä. Tässä on yksi syy siihen, että teen mielelläni kaikenlaista lahjaksi muille.

Ystäväni Liisan syntymäpäivä oli tällä viikolla (paljo nonne avaan!). Olin sopivasti varannut taas matkan ihanaan Turkuun (on otettava takaisin se, minkä opiskelun aikana menetti!) ja halusin lahjoa siellä asuvaa syntymäpäiväsankaria. Tähän yhdistyi tietysti itsekäs tarve kokeilla ainakin yhtä inspiroivan patalappukirjan ohjeista nyt, kun hallussani on vielä kirjaston kappale. Kyseessä on Taito Uusimaa ry:n ja Jaana Vehkasalon toimittama Patalappuja à la Carte (Tammi, 2012). Valitsin Liisalle mainion Vauhdissa mukana (Tiny Carousel) -mallin. Virkkasin sen ohjeen mukaisesti Sandnesin Mandarin Petit -langasta, joka kyllä verotti kukkaroa mielestäni kovasti (lähemmäs 5€ kerä). Ehkä puuvillalangoilla on tapana tehdä niin.

En ole virkannut kovinkaan paljon. Ensimmäinen yritys meni ihan kiemuralle yrittäessäni selvittää patalapun aloitusta ohjeesta (aloitus on aina vaikein!), joten otin uusiksi. Käsialani ei ehkä ollut aivan tasaista, ja ympyrän virkkaaminen on muutenkin mielestäni hankalaa! En tiedä, oliko käsialani tiukkaa (vai löysää?), kun minun oli lisättävä silmukoita lähes joka kierroksella, vaikka ohjeen mukaan niitä tuli lisätä joka toinen kerros. Luulenpa, että tämän työn myötä kuitenkin ymmärsin ympyrän virkkaamisesta jotakin. Ohjeessa oli neuvo lisäyksistä ("tee lisäyskerrokset tiheämmin, jos työsi rupeaa muodostamaan kuppia, ja tee lisäyskerrokset harvemmin, jos työn reunat rupeavat aaltoilemaan"), ja tätä noudatin, kun meinasi _kupittaa_. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun kokeilin kirjovirkkausta.

Tästä kuvasta saattaakin erottaa (jos vähän tihrustaa), että onnistuin saamaan kiinteiden silmukoiden sisällä kulkevan langan kurkistamaan kerroksen läpi aina raidan viimeisen silmukan kohdalla. Loppua kohden ymmärsin, että viimeinen silmukka kannattaa jättää vähän rennommaksi.

Valmis! Virkatessani pohdin, että reunus näyttää kummalliselta, vaikka tein sen mielestäni ohjeen mukaan. En uskaltanut alkaa sooloilemaankaan! Nyt kun tarkastelen omaa lappuani kirjan kuvan vierellä (kuva alla), olen kyllä sitä mieltä, että ei se tainnutkaan mennä ihan ohjeen mukaan, tai ainakaan siitä ei yhtä kaikki tullut sellainen kuin kuvan mukaan piti. Sori, Liisa! Jos tekele olisi vielä käsillä, korjaisin reunan ehdottomasti. Voihan jehna, mikä tuska perfektionistille!

Parasta lahjojen antamisessa on niiden paketoiminen! Rakastan voimapaperia ja muuta vastaavaa ruskeaa pakkauspaperia. Rakastan myös kahden rullan washi-teippikokoelmaani, jota minulla on vakaa aikomus kasvattaa heinäkuussa Japani-reissulla. LII-SA piti tavuttaa, koska keskelle tuli liian pitkä väli.

PS. Liisa pitää herkullista Paniikki keittiössä -blogia. Lue ja hanki vesi kielelle! Sieltä voit ihailla myös 100 kertaa laadukkaampia kuvia kuin tästä blogista!