Näin vuoden viimeisenä päivänä, hyvin levänneenä, on syytä vilkaista vielä joululahjapajaan.
Saumuristani innostuneena päätin ommella lapasia jostain kivasta neuloksesta. Murun neulokset olivat mielessä ja googlailin niiden myyjää netistä. Silloin törmäsin ihaniin Vanja Sea -neuloksiin ja tilasin niitä läjäpäin. (Sivumennen sanoen toimitus oli nopea, neulokset tuntuvat laadukkailta ja ovat kauniita!)
Vuoriksi ostin collegea, jonka nurja puoli on oikein pehmoinen. Muutamaan pariin riitti vuoriksi pala fleeceä, jonka sain ystävältä joskus. Lapastehtaassani valmistui lapasia yli kymmenen paria, joten pidin järjestystä yllä pyykkipoikien avulla. Mielestäni kaava oli suht nafti. Ihmisten käsien kokoa on muuten kamalan vaikea arvioida! Osaan leikkasin enemmän tai vähemmän saumanvaroja mukaan, ja yritin jättää vuoripalat aavistuksen pienemmiksi niin, että lapaset asettuvat nätisti.
Kolme paria uunista ulos! Minullekin piti riittää, mutta en kylläkään ole vielä saanut omiani valmiiksi.
Testing, testing!
Jotain sentään neuloinkin. Sain anopilta viime vuonna lahjaksi Dermosilin lahjapakkauksen, jossa oli käsityökäsivoide (hih!) ja yksi kerä Novitan Hile-lankaa. Päätin laittaa langan kiertoon takaisin päin pipona, jonka ohjeen löysin Novitan sivuilta.
Malli on simppeli, mutta tosi nätti, sekä helppo ja nopea neuloa. Pipojen neulomista olen vältellyt kautta aikain, mutta tämä onnistui kyllä kerralla. Tosin tein tietysti omaan päähäni sopivan, joten tästä taisi tulla kantajalleen vähän reilu, mutta se ei mielestäni tällaisessa pipossa haittaa.
Pari paperitähteä pääsi vielä pieneksi joulumuistamiseksi.
Paketoiminen on yhtä kivaa kuin lahjojen antaminen! Ja lapasista sai aikaan nättejä pitkulaisia paketteja.
Nyt on karistettu tämän joulun pölyt kannoilta. (Vaan ei kuusenneulasia; niitä pieni joulukuusemme saanee karistaa nurkassaan ensi vuoteen saakka... Ja suklaissakin on vielä tekemistä!)
Loman kunniaksi otin puikoille seuraavan suuren neuleprojektin, edellinen valmistuu toivottavasti heti alkuvuodesta... Sitä odotellessa: hyvää uutta vuotta ja poks vaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti