Lämmin muisto kesästä

Silloin kauan sitten, kun olin vielä 29, lupasin, että Neulatyynyn hiljaiselo päättyy. Sitten se alkoikin taas..! Äsh.

Kesä tuli, meni ja oli ihana. En ole koskaan nauttinut suuresti kovista helteistä, mutta viime vuodet ovat opettaneet pitämään lämmöstä. (Tämänkesäinen tosin oli jo vähän liikaa.) Mutta helteessä(kin) on mukavampi olla, kun on säähän sopivat vaatteet, ja nyt muistelenkin lämmöllä shortseja, jotka valmistuivat juuri parahiksi ennen Itä-Suomen roadtrippiämme, kun helteet olivat vielä edessä päin.

Kaava on Suuri Käsityö -lehdestä (5-6/2013, ohje nro 4) ja toteutin shortsit koossa 40. Totesin sitten, että kokoa pienemmätkin olisivat ehkä sopineet, mutta näistä tuli nyt tämmöiset rennot. Ehkä ensi kesäksi voi tehdä toiset eri kankaasta, sillä tämä malli on mielestäni tosi hauska. Vetoketjuton ratkaisu on mainio!

Tapani mukaan hutiloin saumanvaroissa, joten huomasin sitten leikanneeni lahkeet vähän turhan lyhyiksi. Ongelma ratkesi ompelemalla toista kangasta taitteeksi lahkeensuuhun sisäpuolelle.

Ruutukangas pilkottaa lahkeensuusta vähäsen.



Leikkasin pienikuvioisesta kankaasta myös muut sisäpuolelle jäävät osat. (Kankaat ovat tietysti Japanin-tuliaisia. Ostaessani pupukangasta en ollut varma, pidänkö siitä edes kovinkaan paljon, mutta _kun halvalla sai_. ...Ja nyt se on mielestäni kerrassaan mainiota!)

Napinlävetkin sain muutaman testin jälkeen tehtyä. Ompelin napinläven ensimmäistä kertaa omalla ompelukoneellani (jossa toki on automaattinen napinläpitoiminto), ja ehkä myös ensimmäistä kertaa ikinä! Peruskoulusta voi siis päästä läpi ilman tätä hyödyllistä taitoa!

Taskutkin on!

Muuta kesällä ei sitten tainnutkaan valmistua. Ufoja on useita siellä sun täällä, ja kaiken käsityötarmoni olen purkanut tekeillä olevaan villatakkiin, joka tuntuu uhkaavasti valmistuvan talveksi! Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa...

Synttärimekko!

Tänään täytän 30, onnea minä! Juhlia varten oli tietysti ommeltava uusi mekko!

Viime keväänä katselin Marimekossa mekkoja valmistujaisia silmällä pitäen. Tykkäsin heti tästä kankaasta (jonka nimeä en tiedä!), mutta hylkäsin kivat mekot liian hintavina. Tämän kevään ystävämyynnistä ostin pari metriä kangasta kympillä metri, joten tästä mekosta tuli huomattavasti edullisempi kuin viime keväänä haikaillut vaihtoehdot.

Tässä vanhentuneen henkilön asiallinen poseeraus arvokkaimman kimpun kanssa. Rakkaat vanhempani hankkivat minulle toivelistan kärjessä olleen SAUMURIN! Surrr! Laatikosta kaivettiin brunssin jälkeen esiin vasta tämä jännä antenni.

Mekon kaava on Yoshiko Tsukiorin kirjasta Kauniit puserot ja mekot (Otava, 2010), jonka lainasin kirjastosta (malli D, laatikkomallinen venekaulusmekko). Leikkaus on väljä, ja pähkäilin kirjan japanilaisten mittojen kanssa. Päädyin jäljentämään M-koon kaavat. Ompelin mekon ja totesin sen liian reiluksi, äh. Sitten vaan uudestaan varaamaan kirjaa, kun en luota itseeni oikein vielä noiden kaavojen kanssa, ja muokkasin kaavat S-kokoisiksi. Pääntiehen ja hartioihin en jaksanut koskea, joten kappaleet eivät ihan orjallisesti noudata alkuperäistä kaavaa. Taskut jätin tästä mekosta pois.

Tämä ei ole ehkä imartelevin malli minulle, mutta ihan söpö ja kankaalle mielestäni sopiva. Oli myös yksinkertainen tehdä, paitsi matkan varrella oli toki tuo säätö oikean koon kanssa... Hulpiossa kulkevat laineet leikkasin tietysti helmaan ja myös hihakappaleiden suihin. Kaulassa on viime keväänä kuviskurssilla tehty siipiriipus.

 Tässä mekossa oli hyvä juhlia!

Ikuisuusprojekti, joka valmistui sittenkin

Tartun innolla haastaviin käsityöprojekteihin. Sitten tulee jotain muuta, johon myös tartun innolla. Usein neule- ja virkkuuprojekteja on yhtaikaa meneillään ainakin kolme, ja kun on vain kaksi kättä ihmisellä, tipahtaa joku työ jossain vaiheessa korin pohjalle odottelemaan. Kesken pitää olla joka tilanteeseen sopiva työ! Yksi, joka on helppo napata mukaan, kun tiedossa on junamatka tai odottelua jossain. Yksi haastava, jota voi tehdä omalla sohvalla silloin kun jaksaa keskittyä kunnolla. Yksi telkkarinkatselua varten. Yksi, joka tulee lahjaksi, yksi joka tulee itselle sitten joskus (ja joka yleensä hautautuu kaiken muun alle).

Tämä on ollut se, joka tulee itselle sitten joskus, se haastava, joka on välillä laitettu pois kuukausiksi ja sitten taas kaivettu esiin. Se, jonka ei oikeastaan pitänyt koskaan valmistua..! Mutta kun on tarpeeksi monta päivää flunssaisena kotona, alkaa viimeistelykin kelvata ajanvietteeksi!

Paita, josta innostuin heti, kun näin sen Novitan Talvi 2010 -numerossa (ohje nro 24). (Alla oleva kuva napattu lehdestä, sillä ohjetta ei ollut Novitan sivuilla. Ja myöskin: en pysty muistamaan, onko paita oikeasti ollut tekeillä kolme vuotta?! Ehkä sitten niin.)

Mallineuleeseen valitut värit eivät miellyttäneet minua lainkaan, joten valitsin paitaa varten jotain ihan muuta. Se muistan, että osa valitsemistani Nallen väreistä oli niin tuoreita, etteivät ne olleet vielä tulleet myyntiin. Kuvaa intoani, joka sitten helposti lopahtaa tällaisia pikku esteitä kohdatessaan.

Blogista ei ollut tietoakaan tämän paidan edetessä. Vasta kun minulla oli etu- ja takakappaleet sekä hihat neulottuina, blogi oli pystyssä. Äitini on nuorempana neulonut paljonkin villatakkeja ja -paitoja, ja kertoi yhdistäneensä kappaleet aina ompelukoneella. Epäilin omia käsinompelutaitojani, joten tätä oli pakko kokeilla!

Kappaleet nuppineuloilla yhteen ja menoksi!

Ostin kesällä kirppikseltä Gütermannin hiekanruskeaa ompelulankaa, ja vasta kotona tajusin sen olevan normaalia paksumpaa. Sopi tähän hommaan hyvin! Ompelin koneella olkasaumat sekä etu- ja takakappaleiden väliset sivusaumat. Vasta paljon sen jälkeen muistin, että minullahan on ompelukoneeseen myös yläsyöttäjä, josta olisi voinut olla iloa tässä puuhassa. Homma tosin sujui kohtalaisesti ilmankin. Saumat ovat hitusen kiharaisia, mutta enpä usko sen haittaavan.

Ihan siistihän siitä kuitenkin tuli..!

Kaulus ja helman resori neulottiin suoraan tähän tekeleeseen kiinni.

Hihojen ompelun päätin sitten kuitenkin hoidella käsin. Tein joskus innostuksissani kamalan villapaidan, jonka palaset yhdistin ilman minkäänlaista tietämystä, ja saumoista tuli järkyttävän paksut. Nyt päätin ottaa varman päälle ja jopa opiskelin oikeanlaiset pistot Debbie Stollerin Stitch´n Bitch – Neulojan käsikirjasta (jonka sain muiden käsityökirja-aarteiden mukana ihanalta ystävältäni, joka halusi siivota ne kirjahyllystään).

Alkuun sain aikaan vähän kummallista jälkeä (alempi puolikas, jos ette huomaa), mutta sitten se alkoi sujua.

Ihan kiva tuli sekä nurjalta...

...että oikealta puolelta. (Oliskohan tää vielä siistimpi, jos jaksaisi vielä kerran kostuttaa tai höyryttää..?)

Hihojen istuttaminenkin onnistui ihan kivasti Call the Midwifea katsellessa. Kainalo!

Valmiiiis! (Kiitti puolisolle kuvasta ja flunssalle uupuneesta ilmeestä.)

Arvatkaa, mitä puikoilleni hyppää tänään... Seuraava paita!!