torstai 4. heinäkuuta 2013

Hu-huu!

Minulla oli muutaman viikon kesätyöpesti kummityttöni Aavan ja hänen pikkuveljensä Oivan hoitajana. Neljä viikkoa meni mukavasti lähinnä puistoillessa, ja taas oli hyvä (teko)syy askarrella jotain pientä kivaa kiitokseksi ja muistoksi. Törmäsin muutama viikko sitten ihanaan pöllöohjeeseen, jota päätin samalla kokeilla ja totesin, että tähän työhön sopii mainiosti keijupeiton jämälangat.

Ajattelin, että tällainen pöllö valmistuu käden käänteessä, mutta taisin kyllä käyttää näihin kolme iltaa. En ole vissiin edelleenkään kamalan varma virkkaaja, ja etenkin uutta ohjetta tavatessa käsiala tuntuu olevan melko jännittynyttä. Ensimmäisestä pöllöstä tuli siis lopulta pienempi kuin toisesta :D Vaan eipä tuo haittaa! Kuvia tuli otettua vähänlaisesti, sillä iltahämärissä taisin ajatella, että niistä tulee kuitenkin surkeita. Tässä kuitenkin muutama.

Virallinen valvoja. Tässä Aavan pöllön etu- ja takakappale. Kuvasta ehkä näkeekin, että etukappale on tiukempaan virkattu ja siksi pienempi kuin tokana tehty takakappale, tosin perspektiivikin hämää vähäsen. Oivan pöllöön virkatut puolikkaat kasvoivat edelleen näistä. :D

Silmän mallailua. Ohjeessa pupilliksi asetetaan helmi, mutta minä tahdoin ommella silmän. Tätä tarkoitusta varten jaoin mustaa 7 veljestä -lankaa puoliksi kahdeksi säikeeksi. Jos pöllö tulisi koristeeksi, riittäisi ehkä silmän kiinnitys näiden mustien pistojen avulla.

Tupsuparturiin siitä!

Siivet tein molempiin pöllöihin pohjavärillä, mutta sitä varten olisi ehkä voinut valita jonkin toisen värin, sillä siipi ei erotu nyt paljoakaan. Kuten ohjeessa mainitaan, ne olisi voinut jättää poiskin, eikä pöllön ilme olisi siitä mielestäni kärsinyt.

Valmista tuli! Tykkäsin sekä ohjeesta että lopputuloksesta. Kuvat olivat erittäin selkeät, eikä englanniksi virkkaaminen haittaa, kun aloittaa varmistamalla googlesta, että on tekemässä oikeanlaisia silmukoita.

Pikakortti vielä.

Jämät! Vaaleanpunainen kerä on melko tarkkaan käytetty. Viimeistään käydessäni tällä viikolla Ogelin Lankamaailmassa ihastuin ikihyviksi Gjestalin lankojen värivalikoimaan, ja muutenkin olen jostain syystä näiden virkkuutöiden myötä mieltynyt lankaan. Tällä kertaa ostin paksumpaa Janne-lankaa, mutta siitä lisää joskus myöhemmin... :) Janne lähtee muutaman päivän kuluttua mukanani Japaniin, ja toivon hartaasti, että bambupuikkojani ei takavarikoida kentällä..!

Pöllöjen menestyksestä en osaa sanoa, luovutushetkellä oltiin melko jätski-, juhla- ja puistoonlähtötäpinöissä. Toivottavasti pöllöt kotiutuvat uuteen kotiinsa pian. :)

3 kommenttia:

  1. Tosi kivat pöllöt, ehdottomasti aion myös kokeilla! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi söötit pöllöt! Tulee itsellekin ihan luova olo, kun lukee sun blogia :)

    VastaaPoista